lunta tulvillaan!

Lumiset terveiset Helsingistä!
Retkeilimme eilen lumisessa pakkassäässä. Ja kyllä lunta tulikin, sillä kinokset kasvoivat taas parillakymmenellä sentillä. Kuulemani mukaan itätuuli toimii lumikoneena ja mahdollistaa näin joulupukin saapumisen rekeineen. Hienoa, että koko Suomi saa nauttia valkoisesta joulusta. Vaikka ilmeisesti osalle liikenteessä taistelevalle tämä lumentulo jo riittäisi.. Tämä laikolainen vain nauttii olemisen sietämättömästä keveydestä ja lumihiutaleiden tuijottamisesta. Ah!

Rentouttavaa joulua ja onnea uudelle vuodelle!

k

Talvipäivän valoa joulukuussa

Ratiritiralla tuli talvi halla!

Kameran kanssa saaristossa, ikuistamassa talvipäivän lyhyttä valoa. Nämä kuvat ovat otettuja tänään sunnuntai-iltapäivänä merenjäällä.
Aurinko paistoi mitä ihanimmin matalalta, varjot olivat pitkiä ja kello taisi käydä jo 14.00. Joten runsaan tunnin päästä olisi jo hämärää.




Nämä ihastuttavat jääkukat jään pinnassa ovat todellisia taideteoksia. Niitä voisi katsella vaikka kuinka pitkään....











Huomaatko KuuUkon, joka mollottaa kirkkaalla taivaalla? Pakkanen nipisteli poskia ja rivakasti piti kävellä että lämpö pysyi takin sisällä...

Kotiinpäin menossa meren jäätä pitkin. Jää kannattaa hyvin ihmisiä ja autojakin jo, mutta kyllä eräs "valopää" oli lähtenyt traktorilla jäätietä auraamaan lauantaina ja mennyt jäänläpi. Paikka on lähellä Strömsötä ja siellä virtaus on kova. No, kuski selvisi säikähdyksellä ja kylmällä kylvyllä. Traktoria oli puoli kylää nostamassa ylös tänään. Enpä tiedä kuinka onnistuivat. Iso traktori painaanelisen tuhatta kg joten ei ihmettei 10-15 cm jää kestänyt. Tällä meidän reitillämme jää on tasaista ydinjäätä ja noin 20-24 cm paksua.

Tällaisia talviterveisiä tällä kertaa,
Merja & co.

Hei,

saanko esitellä uuden ystäväni saaristosta, töyhtötiaisen!

Olimme saaristossa, jäitä pitkin lumikelkalla (jää jo 20 cm paksua!) ja kyllä kannatti. Linnut siellä odottivat ruokaa ja sitähän kaupungista tulikin: kuorittuja auringonkukan siemeniä, talipalloja, kauranjyviä ja sitten sellaisia pikkulinnuille tarkoitettuja raksuja.

Niin tuli vilinää lintulaudalle, harmitti vaan että kamera kotona, mutta lintukirjasta luin tästä itselleni vieraasta töyhtötiaisesta, jolla on todella veikeä ulkonäkö!

- Näin sanotaan www.birdlife.fi sivuilla uudesta tuttavuudestani:

Töyhtötiainen
Töyhtötiainen on touhukas, pieni (11 cm) lintu. Töyhtötiaisen silmiinpistävin tuntomerkki on, nimensä mukaisesti, mustavalkoraidallinen töyhtö. Pää on valkoinen lukuun ottamatta mustaa leukalappua ja poskella olevaa mustaa juovaa. Linnun alapuoli on likaisen valkea ja selkä ruskea. Töyhtötiainen ääntelee pirteästi ”kirriririt kirriririt”.
Talvella töyhtötiainen liittyy tiaisten muodostamiin sekaparviin, mutta heti parven siirryttyä pois metsästä se jättää parven. Töyhtötiainen on uskollinen paikkalintu, joka kaihtaa avointa maastoa, kuten vesistöjä, eikä sitä saaristossa näe. Sitä tavataan Etelä- ja Keski-Suomessa. Töyhtötiainen käy talviruokinnalla, kunhan ruokintapaikka sijaitsee tarpeeksi lähellä metsää.

Näin sanotaan, mutta tämä yksilö taisi olla rohkeampi kuin muut lajinsa edustajat, kun oli uskaltautunut saaristoon, veden äärelle!

Kuinka paljon iloa lintujen seuraamisesta onkaan, voin suositella kaikille, ikään katsomatta!

Mukavaa joulunodotusta kaikille, ja muistakaa pikkuisia ystäviämmekin!

terv.Merja

Hei taas!

Talvi tulee kovaa vauhtia ja innostuin bongailemaan tänään, millaisia lintuja lintulaudallamme vierailee niiden harakoiden lisäksi, jotka onnistuvat varastamaan pikkutipeille laitetut talipallot harva se päivä. Kallista lystiä, tuo harakoiden ruokkiminen. Mieheni jo hieman paranteli tuota puukäsitöissä tekemääni talipallojen pidikettä laittamalla pallojen läpi kulkemaan jonkun rautalangan tapaisen, nyt verkko säilyy kyllä, mutta sisukset katoavat silti alta aikayksikön...


Talitinttejä ja sinitiaisia asustaa meillä ilmeisesti runsain mitoin, niin paljon niitä ruokintapaikkojen ympärillä pyörii. Varsinkin sinitiaiset olivat niin vikkeliä, että kuvaa en ehtinyt yhdestäkään saamaan, kun paikkaa jo vaihdettiin. Tulipa elävästi mieleen syksyn Harrbådan opetuskerta, jolloin olimme itse tiaisia etsimässä ruokaa varpushaukan saalistaessa. Ei siis ihme, että ovat vikkeliä pieniä lintuja ;)

Lintulaudalla vieraili tänään kokonaisen parven voimin (ainakin siltä tuntui) myös pikkuvarpunen. Pikkuvarpusen tunnistaa tavallisesta varpusesta paitsi koon, myös poskien mustan laikun perusteella.

Tämän yksilön olen tunnistavinani viherpeipoksi. Osa viherpeipoista muuttaa Keski-Eurooppaan, mutta osa jää talveksi tänne ruokintapaikkojen ääreen. Olisiko tämä yksilö muutamine kavereineen ollut sitten noita jääjiä..?



Tänä kesänä tein havainnon, että píhapiirimme männyssä joko asustaa tai ainakin vierailee hyvin usein orava. Se oli liikkeellä tänäänkin, mutta kameran objektiivilla ei niin kauas saanut hyviä kuvia ja jos olisin mennyt ulos, ei oravaa enää olisi kuitenkaan ollut lähimaillakaan. Sen sijaan fasaani kiehtoi minua sen verran, että lupasin pojalle 50 senttiä, jos hän saa napatuksi minulle hyvän kuvan ja saihan hän. Fasaani ei kylläkään ole mikään harvinaisuus meillä päin, viime vuonna yhdellä kertaa pihallamme oli muistaankseni kahdeksan yksilöä. Tänään istui kuitenkin vain yksi ainoa aidan päällä.














Sitten oli vielä tämä yksi tuttavuus, jonka nimesimme yksinkertaisesti "jöötiksi", koska se oli niin iso. Kuva on huono, mutta parempaakaan en saanut, kun se jo lensi pois. Mieheni on nähnyt sen kerran aiemmin ja silloinkin yksinään nauttimassa marja-aronian satoa, joka ei ole kelvannut yhdellekään muulle linnulle vielä tähän mennessä. Yritin tutkia lintukirjojani, mistä linnusta on kyse, ja vaihtoehtoja jäi kaksi: joko nuori kottarainen tai mustarastasnaaras. Kottarainen on kuitenkin käsittääkseni parvilintu, mustarastas ei, joten tämä yksinäinen polo voisi siis olla se mustarastas. Molemmat muuttavat yleensä pois talveksi, kottarainen viimeistään lokakuussa, mustarastas loka-marraskuussa. Hyvinä pihlajanmarjavuosina molempia lajeja saattaa kuitenkin jäädä myös talvehtimaan, joten otapa tuosta nyt sitten selvää, kummasta lajista tässä on kyse, näin aloittelevana bongarina...


tv. Tarja L.

Luonnon keskellä kaupungissa

Hei laikolaiset!

Tässä toissaviikonloppuna olin kotosalla ja lähdin koiran kanssa aamulenkille, ihan kaupungin lenkkipoluille!
Meillä on täällä keskustan (enkä tarkoita puoluetta!) väelle mukavat lenkkimaastot tuolla Vaskiluodon kupeessa. Kuitenkin ihan lähellä, itselläni on sinne vain kilometrin verran matkaa. Tätä Vaskiluodon metsää ei turhaan kutsuta "kaupungin keuhkoiksi", niin mahtavaa aarniometsää siellä on. Myös korkeuserot ovat huomattavat, toisaalla on märkää suoaluetta ja toisaalla korkeaa maastoa. Metsää kayttävät keskustan koulut liikuntatunnellaan: nytkin siellä oli jos jonkinlaista suunnistusrastia pururadan varrella.
- Kysymys on på svenska, mutta sen lienevät kaikki ymmärtävän: voin suositella muutamaa linkkiä niille, jotka vaihtoehtoisista lahjoista ovat kiinnostuneita:
www.toisenlainenlahja.fi on kirkon ulkomaanavun ylläpitämä nettikauppa josta voi ostaa hyvänmielen lahjoja mm. moskiittoverkkoja arfikkalaislapsille ja vaikka vuohen köyhälle perheelle. Hauskaa on, että vuohelle annetaan lahjan antajan nimi. Anoppini, joka täytti pyöreitä viime vuonna, sai tietää että Maj -niminen vuohi oli saanut uuden kodin Afrikassa, köyhästä perheestä!
Käykää jos kiinnostaa myös www.plan.fi , www.redcross.fi tai www.naistenpankki.fi sivuilla. On monta hauskaa tapaa auttaa ja lahjoittaa!

Vaskiluodon pururata on 3,6 km pitkä ja on siellä lyhyempikin 2.2 km pätkä, joten jokaiselle löytyy sopivaa lenkkiä. Ja koiranomistajalle ilon aihe: koirapuisto, jossa on mukavasti ihan pikkumetsä ja paljon puita.


Tässä meidän tiikeriboxerimme Poju intoa täynnä vapaana juoksemassa. Tällä kertaa ei samaan aikaan sattunut kavereita paikalle!
Koirapuistoja on Vaasassakin muutamia, mutta itse pidän juuri tästä puistosta juuri sen takia, että se on luonnontilassa. Ja jokaisen koiranomistajan vastuulla on se, että puisto pysyy puhtaana ja siistinä: kaikki jätökset roskikseen!






Tästä ruusunmarjasta on joku nälkäinen saanut vatsansa täyteen ja vieläpä aikamoisen C-vitamiinipaukun! Vielä näitä ruusunmarjoja on puistoissa aika paljon, mutta pakkasten alkaessa paukkua myös ravinto vähenee. Nyt on oiva aika aloittaa lintujen talviruokinta!













Tätä marjapuskaa kasvaa runsaasti keskustan kävelypoluilla, ja ainakin tilhet näistä kauniista marjoista pitävät. Ne kun tulevat isoina parvina, niin ei kauaa kestä kun oksat on kaluttu marjoista tyhjiksi. Juuri nyt ne vielä näyttävät mukavan punaisilta ja kutsuvilta!

Tällaisin cityterveisin tällä kertaa,

Merja

talkoohenkeä!

Me, jotka emme omista omaa pihaa tahi muuta pellon reunaa, voimme huokaista helpotuksesta. Rakot käsiin voi hankkia myös kaupungin järjestämillä haravointitalkoilla. Viime sunnuntaina ahkeroitiin Kaivopuistossa mehupalkalla. Tällaisia talkoita on varmasti muuallakin. Ilmaista treeniä, ulkoilmaa ja hyvä mieli. Vappuna on eri kivaa pikniköidä omin kätösin hoidetussa puistossa.

ps. allekirjoittanut ei voi kuitenkaan kutsua itseään haravointisankariksi...

-k-

Tiku ja Taku

Ihastelin yli tunnin keittiön ikkunasta kahden "pihaoravan" kisailua. Välillä Tiku ja Taku juoksivat toisiaan takaa, välillä haettiin sulassa sovussa aarteita lintulaudalta talvivarastoihin. Toinen oravista paiskoi häntäänsä mielenkiintoisesti sivulta sivulle, vähän kuin kissat kiukkuisena.

Kyllä suretti, kun iltapäivällä kotiin ajaessa meidän kohdallamme tiellä oli "tuore" oravanraato. Heti kävi mielessä, että onko jommankumman pihaoravan käynyt ohraisesti. Toivottavasti ei, kovin mielelläni seuraisin niitä jatkossakin.

Toisella lintulaudalla ruokaili tänään punaista hehkuva punatulkku. Harmittelin kovasti kameran puuttumista, sillä se oli todella kuvauksellinen lintulaudan reunalla keikkuessaan. Muutenkin pikkulinnut kuhisevat lintulaudoilla. Sopii niiden kuhistakin, sillä autotallissa on säkki poikineen auringonkukansiemeniä.

-Leena

Te joutsenet, palatkaa ensi keväänä!

Heissan teille kaikille!

Tämä kesäinen kuva on meilläpäin viihtyvästä kyhmyjoutsen perheestä. Kuva on kesältä: poikaset pieniä untuvikkoja vielä...tulee mieleen satu "rumasta ankanpoikasesta"!
Nämä kyhmyjoutsenet tuntee kyhmystä nokanvarressa. Ne ovat myös kookkaampia kuin laulujoutsenet. Kuvassakin huomaat uroksen vahvan kaulan ja napakan katseen kohti minua kun kuvaan. Nämä kauniit linnut osaavat pitää puolensa ja ovat agressiivisia, jos sille päälle sattuvat tai kokevat olonsa uhatuiksi. Jotkut ihmiset niitä syöttävät kuin pullasorsia ikään, mutta sitä ei kannata tehdä, sillä ne tottuvat helpon ruoan saantiin ja tulevat itse hakemaan "sapuskaa" jopa porstuasta asti, ja ovat vihaisia jos ruokaa ei heti ole tarjolla! Ja turhaa niitä on syöttää, koska luonto on täynnä niille paljon sopivampaa ravintoa!
Tässä muutama viikko sitten ajelimme tihkusateessa perjantai-iltapäivällä saaristoon mökillemme. Vastaan tuli laulujoutsenperhe, äiti, isä ja kuusi poikasta.
- Vene seis, otan muutaman kuvan! Huusian miehelleni, jolla tietysti oli kiire mökkiä lämmitämään, mutta tietää näistä meidän Yllinjutuista ja arvasi, että paras nyt vaan on pysähtyä ja antaa Laikolaisen kuvata...
Siinä uivat edesämme ja lauloivatkin, kunnes sitten lentoon lähtivät. Vaikka poikaset näyttivät vielä harmailta "poikasilta" olivat ne lentoon lähtiessään jo aikuisen linnun kokoisia ja siivissä oli paljon valkeaa sulkapeitettä.

Myöhemmin viikolla luin lehdestä, että suuria laulujoutsenparvia oli kansoittanut järviä ja lahdelmia Etelä-Suomessa. Ne olivat muuttomatkalla pohjoisesta etelään. Joutsenten myötä on ihan pakko tunnustaa, että vuodenaika on vaihtumassa, niinkuin Eino Leino runossaan "Lapin kesä"toivoo, niin toivon minäkin: tulkaa tänne kesäisin tänne tehkää pesä, kun lähdette syksyn tullen etelään, ma pyydän:palatkaa keväällä!

Näin minäkin toivon,

syksyn tunnelmissa Merja

Tällaisissa

Syksyn puuhia

Aloitin tänään haravointipuuhat. Haavoissa on vielä täysi lehti, keltainen tosin, mutta saimme sentään rapsuteltua pudonneet pihlajan ja koivun lehdet kompostiin. Huomisellekin jäi haravointihommia, mutta näin hyvällä ilmalla se on silkkaa nautintoa.

Olen lähes kuukauden ajan pitänyt huolen, että pihapiirin lintumökeissä on auringonkukan siemeniä. Kaikilla kolmella mökillä on käynyt uskomaton kuhina. Tiaiset ovat hyödyntäneet "helpporuokaa" ja varmasti pistäneet muistiin ruokapaikan talvea varten. Kun seurailin tänään pikkulintujen ruokailupuuhia, huomasin, että Fedja-kissamme oli aivan yhtä innokas tarkkailija. En usko Fedjan saavan terveistä linnuista saalista, sillä se kulkee edelleen kilikello kaulassa. Hiirten saalistamisessa kellosta ei ole haittaa - olemme nauraneet, että kissa lähinnä soittelee peltohiirille kuolinkelloja. Saalista se nimittäin saa ja runsaasti.

Kukkapenkit on raivattu talvea varten, mutta kuistin kukkalaatikoita en ole hennonut vielä tyhjentää. Pelargoniat kukkivat edelleen komeasti ja muratti valuu lähes maahan saakka. Ei ole ollut kiirettä istutella callunoita - jäävätkö sitten kokonaan istuttamatta. Pihakalusteet pitäisi varmaan huomenna kuskailla kellariin kevättä odottamaan. Antti ei vielä anna koota trampoliinia pois, mutta jos ensi viikolla tulee räntää niin eiköhän tramppahyppelytkin ala olla tältä kaudelta ohi.

Pirkanmaan ruskaterveisin,

Leena

Tervehdys kaikille täältä saaristosta!
Tänään olemme tehneet saunaklapeja porukalla. Tarkoitus oli kaataa vain pystyyn kuivunut kelo, mutta eipäs se ollutkaan niin helppoa...kelo jäikin roikkumaan suureen tiheäoksaiseen kuuseen napakasti. Eipä auttanut muutakuin kaataa sekin, muuta mahdollisuutta ei ollut. No, jokainen joka on kaatanut vuosikymmeniä kasvaneen kuusen tietää miten paljon hommia on jälkisiivouksessa! Oksia oli satoja ja paksuimmat niistä käsivarren (miehen!) paksuisia ja täynnää naavaa.
Tuli mieleen, että ei ole ihme, että orvat rakentavat näihin puihin pesänsä, niin tiheää oli kasvusto oksissa. "Kas kuusen latvassa oksien alla on pesä pienoinen oravalla..."

Poikieni sahatessa julman paksua runkoa huomasimme, että tuholaiset olivat vallanneet puunrungon ja luultavasti puu olisi pikkuhiljaa kaatunut syysmyrskyjen aikaan. Kuten yllä olevasta kuvasta näkyy, on tuhoa tehty systemaattisesti. Tämän puun iäksi laskin yli 60 vuotta.

Tässä näitä pikkutuholaisia, jotka isona populaationa saavat aikamoista tuhoa aikaan puun sisällä. Hevosmuurahainen eli aitohevosmuurahainen (Camponotus herculeanus) on suurin muurahaislaji Suomessa. Sen pituus vaihtelee 6 millimetristä viiteentoista. Tämä muurahaislaji saattaa vaurioittaa puutalojen rakenteita, mutta vauriot jäävät yleensä pariin hirsimetriin. Hevosmuurahaiset eivät syö puuta, mutta ne kaivavat siihen käytäviään. Nämä muurahaiset asuvat tavallisesti havupuiden sisällä (sekä elävien, että kuolleiden). (Wikipedia)

Hevosmuuraisten kuningatar on siivellinen ja huomattavasti isompi kuin työläiset. Siivekkäitä nousi puun rakosista useita. Olivat hieman pökerryksissä ja shokissa moottorisahan ja äkkikaatumisen johdosta. No, kait ne pian löytävät uuden kotipuun...

Tällaista luonnon ihmettelyä tällä kertaa!

Nautitaan syksystä!

terv.merja

Hei taas!

Tänä viikonloppuna kävimme makkaranpaistolla Isokosken laavulla täällä Kokkolassa. Isokoskella on pieni kosken tapainen, jossa on aikoinaan ollu voimalaitos. Alueella asustelee liito-oraviakin, mutta en nähnyt. Ainoat puusta puuhun menijät olivat pari sinitiaista, mutta nekin liian vikkeliä kuvattavaksi.



Pari hienoa hämähäkinseittiä tuli bongattua sillä aikaa, kun mies paisteli makkaroita. Hienoja lähinnä siksi, että niihin oli kertynyt niin valtava määrä vettä. Ei voi kuin ihmetellä tuota luonnon taidonnäytettä, että noin hento seitti kestää niin valtavan painon. Hämähäkki kutoo nylon-siimaakin kestävämmän seittinsä takaruumiin kehruurauhasissa. Seitti on valkuaisainetta, eikä liukene veteen ja kestää niin happoja kuin kovaa pakkastakin. Koska verkko toimii parhaiten uutena,hämähäkki kutoo joka päivä uuden verkon, urakka kestää noin 20 minuuttia. Jokaisella lajilla on omanlaisensa verkko, ei aavistustakaan kenelle tämä on mahtanut kuulua...
http://oppiminen.yle.fi/artikkeli?id=6386












En ole koskaan nähnyt tällaista jäkälää aiemmin. Kyseessä on pilkkunahkajäkälä, sitä kasvoi pienellä alueella ulkoilureitin varrella.


En tähän lopuksi malta olla kertomatta: laavulle sattui samaan aikaan yksi vanha tuttava, joka kertoi koskessa olleen ainakin vielä keväällä (ellei väärin muistanut) pystyssä poikki mennyt kanootin runko. Reissussa olivat olleet jotkin opettajat... jotka eivät olleet malttaneet kuunnella oppaan ohjeistuksia... Eihän vain liene olleet edelliset laikon liikunnan sivuaineopiskelijat??? Mikä se olikaan syynä, että sivuaineopiskelijoita ei enää viedä Perhonjoelle melomaan? ;D


Lokakuisin terveisin

Tarja L.

Kotiseudun antia

Hei taas!

Teimme pitkästä aikaa vierailun kotipaikkakunnalleni Himangalle ja kävimme suvun mökkirannassa makkaraa paistamassa. Luonnollisestikaan kunnon laikolainen ei lepää edes sunnuntaina ja kamera olikin taas matkassa. Sieniä ennätin ikuistaa vain muutaman, ennen kuin innokkaat lapset olivat potkineet ne nurin ja katsoneet, mitä sieltä heltan alta löytyy. Poika esitteli pilleillä varustettua sientä ja totesi minulle asiantuntevasti, että sen voi syödä. Mistä lie sen oppinut, meillä kun ei koskaan syödä sieniä...

Ilta meni sitten niiden kuvattujen sienien nimiä etsiessä. Osoitteessa
http://sienet.luontonetti.com/fi/haku/haku2.htm
löytyy ilmeisesti aika kattava kuvasto sienistä (ja myös käävistä), mutta en silti onnistunut löytämään kuvaamilleni sienille nimiä, aivan aloittelija kun olen.



Tämä sieni on joko känsätuhkelo tai nuijakuukunen, eikä ihme ellen minä tunnista kumpi, koska jopa wikipedia toteaa niiden muistuttavan toisiaan. Molemmat kuuluvat kupusieniin, ovat pallomaisia ja piikikkäitä, nuijakuukunen tosin kasvaa huomattavasti kookkaammaksi (jopa 17cm) kuin känsätuhkelo (2-7cm). Tämä yksilö oli max. 7cm. Nuijakuukunen on kolmen tähden, känsätuhkelo kahden tähden ruokasieni, mutta vain nuoria yksilöitä voi syödä, vanhat menevät pilalle. Lisäksi ne täytyy valmistaa heti poimimisen jälkeen. Ja yksi mielenkiintoinen seikka (yäk!): kupusienet eivät sovellu munuaissairauksista kärsiville, sillä ne sisältävät ureaa...

http://www.luonnossa.com/Sienilajit/Nuijakuukunen/nuijakuukunen.html
http://www.luonnossa.com/Sienilajit/Kansatuhkelo/kansatuhkelo.html

Toisaalta mitäpä sitä ureaa pelkäämään. Wikipedian mukaan hygienia- ja kosmetiikkatuotteissa ureaa käytetään sitomaan vettä, jolloin ihon kosteus säilyy. Luultavasti purkin kyljessä ei kuitenkaan lue urea, vaan karbamidi tai karbonyylidiamidi.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Urea

Niin että ei muuta kuin omalle purkkihyllylle tarkistamaan, moniko meistä sivelee ureaa itseensä aamuin illoin... ;) No, eihän urea kuitenkaan toki ole aivan sama asia kuin virtsa, vaikka se kieltämättä ensinnä mieleeni tuleekin. Terveyskirjaston mukaan urea on valkuaisaineiden typpiaineenvaihdunnan lopputuote, jota elimistö ei pysty hyödyntämään, syntyy maksassa, siirtyy verestä virtsaan munuaisissa.
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=snk03122




Tämän sievän kukkasen luokittelin metsätähtimöksi. Toki se voi olla myös jokin muu tähtimö, kukinta-aika ei aivan ole oikea. Metsätähtimö kukkii nimittäin kesä-heinäkuussa. Jos joku haluaa tehdä tarkempaa lajinselvitystä, niin sivulla
http://www.luontoportti.com/suomi/fi/kukkakasvit/metsatahtimo
kerrotaan lisää tästä ja linkkien kautta pääsee käsiksi moneen muuhunkin kasvilajiin.





Kotimatkalla Kokkolaan taivaan väritys oli upein pitkään aikaan näkemistäni. Koko taivas oli väritetty mitä mahtavimmin värein. Luonnollisesti uteliaisuuteni pakotti minut etsimään tietoa siitä, miksi taivas on joskus näin upea, kun toisinaan siinä ei ole juuri muuta kuin sinistä ja vähän harmaata. Ilmatieteen laitos selittää iltaruskon syntyä seuraavasti:

"Iltaruskossa läntinen taivas värjäytyy punaiseksi koska auringon säteillä on pitkä matka niiden kulkiessa ilmakehän läpi ennen kuin ne osuvat katsojan silmiin. Ilmassa olevat molekyylit sirottavat auringon säteitä. Sironta on sitä voimakkaampaa, mitä lyhytaaltoisempaa säteily on. Illalla auringon valosta on sironnut enin osa lyhyistä aallonpituuksista pois ja jäljelle ovat jääneet vain pitkät eli punertavat sävyt.

Jos lisäksi läntisellä taivaalla on osaksi pilvistä auringon laskiessa taivaanrantaan, osa auringon säteistä valaisee punaisella valollaan pilvien alareunaa, ja taivas näyttää koostuvan punertavista pilvistä. Kun meidän leveysasteillamme sateet tulevat usein juuri lännestä, niin voimakas iltarusko saattaa viitata siihen, että uusi sadealue on tulossa lännestä."
http://ilmatieteenlaitos.fi/kysymyksia/index_8.html#19

Jos katsotte kuvaa tarkasti, huomaatte että pellon päällä leijailee vielä hienoista sumua. Wikipedian mukaan tällainen sumu on säteilysumua:

"Säteilysumu syntyy, kun maanpinta jäähtyy ulossäteilyn takia (esim. tyynenä selkeänä kesäyönä) ja jäähdyttää pinnanläheistä ilmakerrosta. Säteilysumuja syntyy etenkin loppukesän ja syksynkin selkeinä ja heikkotuulisina öinä. Säteilysumussa näkyvyys on yleensä 100–300 metriä. Sumukerroksen paksuus voi olla jopa alle metrin, silloin sitä kutsutaan pintasumuksi. Pieniä pintasumuhattaroita näkee usein peltoaukeilla."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Sumu

Niin että mielenkiinnolla odotan huomispäivää, millaisena se aukeaa: onko sadetta vai ei. Laikolaiselle se lienee aivan sama, päivä menee kuitenkin sisällä tietokoneen ääressä. Onneksi on sunnuntait, jolloin voi ulkoilla :)


tv. Tarja L.

Tiesitkö tämän tateista?

Tiesitkö tämän herkkutateista?

Tämä syksy on ollut mahtava sienisyksy. Harmi ettemme päässeet sään vuoksi sienimetsään Pentin kanssa. Olisi ollut mukava oppia "kädestä pitäen" tuntemaan muutama hyvä ruokasieni.Mutta kirjakaupasta saan varmasti hyvän ohjekirjan...

13.9 maanantaina sain lukea Vasabladetista sieniasintuntija Maj-Helen Köhlerin ohjeet siitä, miten tunnistaa parhaimman tatin muista.- Maj-Helen kertoi että herkkutatit ovat meidän hienoimpia ruokasieniä ja tänä syksynä niitä riittää, syynä lienevät lämmin kesä ja sateinen syksy. Niitä ei tarvitse esikäsitellä, vaan ne voi heittää suoraan pannulle!

Tatit viihtyvät parhaiten sekametsässä katajan ja mustikan seurassa, viihtyen puiden vierellä muttei puolukoiden seassa!Tatteja kannatta poimia silloin kun ne ovat nousseet kunnolla eli kasvaneet tarpeeksi. Kannatta kuitenkin kokeilla että tatin hattu on napakan kova, liian pehmeä hattu kertoo, että se on vanha eikä enää maukas.Tämä jo iäkäs sieniasiantuntija sanoo itse mieluiten paistavansa tatit voissa. Myös tattichipsit ovat herkullisia: leikkaa tatti ohuiksi siivuiksi ja kuivata ne!

- Hieman terveellisempiä kuin rasvaiset perunalastut...

Tiesitkö, että herkkutatti(myös kivitatiksi kutsuttu) on ruotsiksi Karljohan - svampen? Nimi on tullut siitä, että ruotsin kuningas Karl Johan rakasti tatteja. Italialaiset ovat myös innokkaita tattien syöjiä, viime vuonna Suomessa kerättiin myyntiin 354 tonnia tatteja myyntiin. Osa niistä lähti juuri Italiaan, siellä ymmärretään, kuinka suurta herkkua ne ovat!

No niin, tämä tateista tällä kertaa,ja täytyy myöntää, että se hyöty näistä syksyn sadepäivistä on, että sienet kasvavat metsissä sillä aikaa kun me ahkeroimme täällä Kokkolassa!

Viikonloppuna metsään siis...

t:Merja

Riisitunturin kansallispuisto

Hei kaikki,

Meillä oli sunnuntaina ensimmäinen hääpäivä, joten päätimme lähteä sen kunniaksi pienelle retkelle Riisitunturin kansallispuistoon, Posiolle. Riisitunturille täältä Rukalta on matkaa sellanen rontti 40 kilometriä, jos en hirveesti valehtele. Riisitunturin nimi oli sinänsä jo niin mielenkiintoinen, että oli pakko etsiä sille vastaus, joka löytyi www.luontoon.fi sivustolta. Tuo sivusto on muutenkin hyvä paikka, jos on lähössä vaeltaan tai retkeileen, sieltä löytyy paljon ja helposti tietoa Suomen kaikista 35 kansallispuistosta (tietoa vaikka luokkaretkeä varten!).

Riisitunturi on annettu kaksi selitystä: Vanhoissa kartoissa nimi on muotoa ”Riistunturi”, mikä viittaa saamelaisperäiseen sanaan ”riis”, joka tarkoittaa heinää. Toisen teorian mukaan nimi tulee liekokasveista, joiden itiöpölyä on käytetty riisitaudin hoitoon kansanlääkinnässä.

Matkan varrella oli puissa hämmästyttävän paljon naavaa, joka on herkkiä ilmansaasteille, joten Riisitunturilla ollaan puhtaan ilman kanssa tekemisessä. En ollut nähnyt noin paljon naavaa koskaan aiemmin. Environment.fi sivuston mukaan naava on yleisnimitys jäkäliin luettavaksi useita läheisiä lajeja käsittävälle lajiryhmälle. Naavat ovat rakenteeltaan jäkäliä, eli sienen ja levän yhteenliittymiä, joita sanotaan symbiooseiksi.

Reitin varrella oli myös tälläinen kuvassa näkyvä kuusi, jota kutsutaan Tapion pöydäksi. Se on latvaton kuusi, joka kasvaa leveyttä pituuden sijaan. Ymmärtääkseni Tapion pöytä syntyy esim. kuusen menettäessä nuorena latvansa, joille ei syystä tai toisesta enää voi muodostua uutta latvaa.

Riisitunturilta avautuu upeat maisemat yli Kitkajärvien ja metsien. Riiisitunturin alue on miltei kokonaan 300 metriä merenpinnan yläpuolella.

Riisitunturin kansallispuisto on osa laajaa Euraasian mantereen pohjoisosaa kiertävää taigametsää. Riisitunturin kansallispuisto on tunturipaljakka, jonka rinteitä ympäröivät rinnesuot ja löytyy tunturista ikkunalampikin.

Matkalla bongasimme myös kuukkelin ja kuuleman mukaan pajulintu tavataan Riisitunturin metsissä ja huipuilla elää avomaalle sopeutuneita lajeja kuten niittykirvinen. Matkalla oli myös kaarnikkaa eli variksenmarjaa ja kuvassa olevaa riekonmarjaa.

Illan päätteeksi kävimme Tolvan kylässä Korpihilla nimisessä vanhassa kyläkoulussa, jossa toimii kahvila, joka valmistaa salaisella reseptillään alkoholitonta kuusenkerkkä kuohuviiniä. Kuusenkerkkä on kuusen nuori verso.

Kruunupyyn montuilla

No niin, nyt en välitä miten päin kuvat ovat, pääasia että tulivat mukaan! Kävimme tänään täällä Kokkolassa Kruunupyyn montuilla lasten kanssa pienellä retkellä. Samalla tuli poimittua puoli ämpäriä puolukoita, ne varmaan riittävätkin meille. Kamera oli mukana ja tuli näpittyä myös kuvia.

Samalla reissulla kävimme katsomassa hiekkamonttujen rinteessä olevia törmäpääskyjen pesiä. Sellaisiksi olen ne määritellyt, mitäpä muuta ne voisivat olla, törmäpääskyhän kaivaa pesänsä nimenomaan tällaisiin hiekkamonttujen seinämiin ja kaipaa asuinalueelleen myös vettä, koska sen pääravinto on vedessä kuoriutuvat hyönteiset. Tosin pesiä oli muistikuvani mukaan vielä vuosi sitten moninkertainen määrä, nyt niitä oli vain noin 20m pituudelta. Montuilta on ilmeisesti ajettu hiekkaa viimeisen vuoden aikana ja pesät ovat tuhoutuneet. Nämäkin saattoivat olla jo edellisvuodelta tai sitäkin vanhempia. Asukkeja niissä ei ollut, törmäpääsky muuttaa muille maille vierahille jo elokuun alusta lähtien. Jos kiinnostaa lisätieto törmäpääskyistä, niin sivulle http://www.birdlife.fi/suojelu/lajit/tormapaasky.shtml

Kuu oli tuohon aikaan illasta vielä lähellä horisonttia ja näytti siitä syystä noin suurelta. Se on siis optinen harha, näin sanovat minua viisaammat tähtitieteen harrastajat ja mikä minä olen heitä epäilemään ;) http://www.lakeudenursa.fi/faq/61-miksi-kuu-naeyttaeae-suurelta-ollessaan-laehellae-horisonttia.html

Cumulus- eli kumpupilvet kuvattiin siitä yksinkertaisesta syystä, että näyttivät hienolta. Kumpupilvi kuuluu alapilviin ja jos jotakuta kiinnostaa lukea pilvistä enemmän tai etsiä näille pilville vielä tarkempaa nimitystä, osoitteessa http://fi.wikipedia.org/wiki/Pilvi löytyy tosi paljon tietoa. Niin paljon, etten edes tiennyt pilviä voitavan luokitella noin moneen eri alaluokkaan ;)

Tein muuten saman huomion puolukoiden suhteen kuin Outikin, oudossa paikassa olivat: parhaat puolukat kasvoivat aika märässä, melkein sammalen piilottamana, kuivissa rinteissä oli vain kitukasvuisia yksilöitä. Tai sitten joku toinen oli ehtinyt poimia niiden kuivien rinteiden paremmat marjat pois. Eihän mahdettu olla samoilla marja-apajilla Outin kanssa? ;)

tv. Tarja L.

Miss' ois marjaa

Olen asunut viimeiset yksitoista vuotta samassa paikassa ja miettinyt lähimetsien marjapaikkojen sijaintia, sekä niiden muuttumista. Ensinnäkin olen etsiskellyt sopivia paikkoja mututuntumalla eli lähinnä lapsuuden muistikuvien perusteella. Jostain syystä olen ajatellut, että mustikat löytyvät kuusimetsistä ja puolukat mäntykankailta. Loistavat marjamaat ovat jääneet löytymättä - keskinkertaisiin olen tyytynyt. Ehkäpä tämän tekstin otsikkona oleva linkki auttaa minua tulevaisuudessa oikeansorttisiin metsiin...

Tämänpäiväinen puolukkareissu oli poikkeava. Mieheni bongasi loistavan puolukkapaikan sellaisesta paikasta, johon minä en olisi kovin äkkiä edes astellut. Jätettyämme automme mehtätien sivuun lähdimme tallaamaan eri suuntiin. Puolukkaa oli harvassa ja alkuun tulikin enemmän sienestäjän kuin marjastajan olo. Harpoin kuivahkossa mäntymetsässä ja ihmettelin, kun puolukkaa ei löytynyt edes valoisilta metsän reunamilta tien läheltä tai hakkuuaukean reunalta. Melkoisen askelmäärän jälkeen poimuri oli vasta puolillaan marjaa. Punaisen seassa oli paljon mustikkaakin. Mustikka oli tosin jo menettänyt makeuttansa - yöpakkasetko purreet?!? Jossain vaiheessa puhelin pirahti ja mies kutsui tulemaan luokseen tien toiselle puolelle hyvin nuoreen mäntytaimikkoon. Siellä olisi kuulemma marjaa ämpärin täytteeksi. Epäillen kompuroin harvennetun männikön läpi hyvin nuoreen metsänosaan. Yllätyksekseni tuolla heinäisen aluskasvillisuuden seassa oli julman paljon puolukkaa eikä mennyt kauaa kun vaatimattomuudessamme ottamamme yksi sanko oli jo täynnä. Pakko oli poimia poimuritkin ääriään myöten täyteen, mutta vielä jäi tuolle pienelle alueelle ainakin toinen sankollinen marjaa ensi viikolla haettavaksi. Paikkaa tuskin huomaa kukaan - niin outo se heinikkoisuudessaan oli.

Olen huomannut, että marjojen esiintyminen vaihtelee eri asioiden tähden esim. alkukesän säiden mukaan. Jos on alavilla mailla hallaa kukinta-aikaan, niin on marjapaikat siellä lujassa. Valoisilta etelärinteiltä marjaa löytyy usein melko varmasti. Vaikuttavinta marjojen esiintymiseen on oman huomioni mukaan metsän valoisuus. Marjojen esiintymispaikat vaihtelevat myös metsien kierron mukana. Kymmenen vuotta sitten löytämäni upea puolukkapaikka ei viimevuosina ole ollut järin runsassatoinen, mutta toisaalta sen vieressä olevalta kankaalta on viimeisinä parina vuotena tullut mukavasti mustikkaa. Vielä kymmenen vuotta sitten väitin, että lähimetsistämme löytyy oikeastaan vain puolukkaa - nyt on päinvastoin.

Marjapaikoista voisi pohdiskella enempikin, mutta nyt on mentävä tarkastamaan, jäikö hiuspohjaan sittenkin vielä yksi hirvikärpänen... :-/

Outi

Syksybongailua

Hola Taivalsaaren pihapiiristä. Mitä siivoamiselta olen ehtinyt, olen bongaillut syksyn saapumista Siivikkalaan. Tulee se, väistämättä, vaikka mittarissa oli eilen +20 ja tuuleskeli yllättävän lämpöisesti. Lakanapyykki kuivui ulkona niin raikkaaksi.

Perjantaiaamuna bongasimme lähipellolla kettuemon kahden poikasen kanssa. Pesue oli aika kaukana, mutta tarkasti tiirailemalla pystyi näkemään, että ketut olivat tuuheaturkkisia ja hyvässä lihassa. Jänispaistia on ollut tarjolla, sillä niitäkin olemme nähneet paljon lähimaastossa.

Eilen ja tänään bongailin kurkiauroja ja kuulostelin niiden töräyttelyjä. Harrinniemen hömötiaisena oleminen aktivoi laittamaan lintulaudoille ruokaa. Sen tein tänään ja nyt kolme syöttöpaikkaa houkuttelee tulevan talven vierailijoita ensi käynneille ja painamaan paikan mieleensä. Kissalla on onneksi tiuku kaulassa, joten se ei kyllä onnistu yllättämään lintulaudalla ruokailijoita. Kesällä pihapiirissä on asustanut pari oravaa ja taatusti nekin alkavat hamstraamaan auringonkukan siemeniä talvivarastoihinsa. Niille voisi tuoda vähän pähkinöitä.

Kukkapenkeissä komeamaksaruohot ovat vaihtaneet väriä ja punotus syvenee päivä päivältä. Samettikukat ja kesäpäivänhatut jatkavat täyttä kukintaansa. En malttanut vaihtaa kuistin kukkalaatikohin vielä callunoita, kun pelargoniat ja muratit olivat edelleen täydessä terässä. Katsotaan viikko kerrallaan.

Tänään, sateisen tuhnuisena ja vähän tuulisempanakin päivänä koivut ovat innostuneet pudottamaan lehtiään. Vielä on ihan turha tarttua haravaan. Ruohoa leikataan useamman kerran ennen talven tuloa ja samalla vaivalla menee kerääjään ensimmäiset pudonneet lehdetkin.

Ilta kului takkatulen loimussa ja tuikkuja sytytellessä. Mukava syysfiilis!

Närhen puvusta se kaunis sulka!!

No, löytyihän pyhäpuvun sulalle omistaja!

Tutkaillessani Lasse J. Laineen "Suomalaista lintuopasta" löytyi kuva närhistä, jonka puvussa todellakin on sinimusta raitaisia sulkia.

- Ja viisastuin lisää: metsässä kuljeskellessani ihmettelin, mikä krääkkijä lauma siellä oikein oleili...Närhilauma se olikin!

Korvissa vain soi, kun linnut (aluksi en edes ollut varma olivatko ne lintuja?!) kraakkuivat ilkeästi...Lintukirjassa sanotaan että närhi on piilossa pesimäaikanaan loppukeväällä ja kesällä metsien kätköissä. Vasta syksyllä se tulee esille alkaessaan kerätä talvivarastoja. Se viihtyy kaikenlaisissa metsiköissä, nimenomaan syrjäseuduilla. Se varastoi mm. tammenterhoja, ja niitähän tuolla meidän metsässä riittää! Se syö myös linnunmunia -poikasia, hyönteisiä, jyviä, siemen ja hedelmiä sekä ravintojätteitä.

Sen ääni on ruma ja käheä rääkäisy "Krääh", mutta se on myös taitava matkija. ja matkii mm. kanahaukan soidinhuutoa ja harakan ääniä.

Näin selvisi tämäkin asia, mukava juttu!

t.Merja

Syksyn on ihanaa aikaa!

Hei kaikki blogilaiset,
ja syksyn raikkaat terveiset Vaasan saariston värejä hehkuvasta metsästä!

Tarkoitus oli kuvat kauniin syysaamun valossa lahoavaa ja mätänevää luontoa, mutta kotiin tullessani huomasin, että monet kuvista olivatkin niin tummia, ettei niistä juuri selvää saanut. Valoa ei ollut riittävästi varjossa ja metsän tummuus yllätti. No, jotain kaunista sentään tallentui kameralle,niin että voin niitä teillekin esitellä!

Yllä silmiini osunut pienen pieni sulka, joka pisti silmään lahonneen koivunrungon vieressä. Se on niin kauniin sini-mustaraitainen. Se on vain noin 4 cm pitkä eli pikkulinnun pyhäpuvusta se on lähtöisin. Olisikohan kirjosiepon puvusta?

Mättäällä kukkinut karhunsammal viihtyy kosteissa ja varjoisissa paikoissa muodostaen patjamaisia mättäitä. Paikka, jossa ne täällä meidän saarella kasvavat, on sellaista hirvialuetta, oikein silmissäni näen kuinka mukavaa hirvillä ja vasoilla on pötkötellä luonnon omalla pehmeällä patjalla! Mikäs siinä on ollessa...ainakin ennen kuin jahtiporukka saapuu paikalle....

Tämä oravanmarjan lehti kimmelsi aamukasteessa ja on mielestäni hyvä esimerkki siitä, kuinka vihreä väri syksyn tullen katoaa ja koko kasvi häviää pikkuhiljaa takaisin "äiti Maan" poveen. Osa lehdistä oli lähen läpinäkyviä.Oravanmarja on muuten (koko kasvi) myrkyllinen!

Kun oikein tarkkaan katsot, niin huomaat että olen kuvannut kesän viimeisiä korentoja!

Ja tässäkin näet luontokappaleen...nimittäin Lumbricus terrestrisin, joka on noin 10-25 (!) cm pitkä, elää multavassa maassa napapiirille asti. Nousee usein sateen jälkeen maan pintaan. Syömällä lahoavia kasvijätteitä se ja muut lierot ovat hyviä mullanmuodostajia!

Tämä Kalle Kastemato löytyi päivävarjon jalan alta!

tervesin Merja (varpuSPARVen mamma)

Harrbådan metsästä pannulle

Talitiainen on tarkka lintu. Eilen hän vainusi oman ruokansa sijaan kourallisen kanttarelleja, Hyvä Pike! Samalla saimme hyvän esimerkin, miten talitiaisesta voi hetkessä muuttua sienitieteilijäksi.

Sienet päätyivät paistinpannulleni ja herättivät heti paljon pähkäilemisen aiheita. Pannu ei kostunut sienten paistuessa yhtään. Taitaapi olla aika kuiva tämä Kokkolan maaperä?

Elban luontopolulla

No niin, kolmas kerta toden sanoo - niin ainakin jotkut väittää - joten yritän nyt kolmannen kerran kirjoittaa blogin tunnustaen puutteelliset tvt-taitoni ja en yritäkään saada enempää kuin yhden kuvan liitetyksi tähän.

Teimme lasten kanssa retken Elban luontopolulle viikko takaperin ja sieltä olisin hieman näkymiä jakanut valokuvien muodossa, mutta niiden liittämisessä on ongelmia, heittävät mokomat mihin sattuu tekstissä ja katoavatkin välillä. Joka tapauksessa: totesin jälleen kerran, että vie lapsi luontoon eikä tarvitse kuunnella, ettei ole mitään tekemistä. Touhua riittää varmasti. Viisivuotias touhupekkamme tosin sai tuta, kuinka terävä voikaan olla kaislan (järviruokon) lehti: viilsi peukalon halki niin että veri tippui vain. Mutta vauhtia se ei haitannut, laastarin puuttuessa keittiöpaperia peukalon ympäri ja menoksi.

Luontopolun alkupäässä sai arvata, paljonko ulkona on lämmintä. Arvaus meni pieleen kahdella asteella, oikea lämpötila oli 12 astetta, lisäksi pieni tuulenvire, oikein hyvä retki-ilma siis. Rummelön lintutornilla joimme kahvit ja ihailimme maisemia, kiikaria ei tosin ollut mukana, tyydyimme kameraan. Ja melkoiset oli bongattavatkin, ei siivekkäitä vaan pitkäkarvaisia lehmänkantturoita, tarkempaa rotua en tiedä. Lisäksi vielä lampaita. Luonnonmukaista laiduntamista, pitää ranta-alueen kunnossa, olettaisin.

Olihan siellä runsaasti lintujakin, mutta lintutornista asti otettuna kamerallamme sai kuvia ainoastaan riittävän lähellä olleista töyhtöhyypistä. Katsoin juuri, että teemme luontoretken tuolle samaiselle alueelle Pentin kanssa, kannattaa ottaa kiikari.

Paluumatkalla puheeksi tuli tatit ja etsimme sieniä, joissa olisi ollut pillit, mutta löysimme ainoastaan heltallisia sieniä. Tuon reissun jälkeen pojalla on ilmeisesti ollut asia mielessä, koska eilen hän ilmoitti minulle löytäneensä jostain sienen, jossa oli pillit. Luontokasvatusta tämäkin: nyt lapsi tietää, että sienen hatun alla voi olla jommat kummat :)


Tarja L.

Valoilmiö

Tänään meidän Liisa huomasi taivaalla upean näyn. Upean hehkuva sateenkaari. Mentiin koko lapsilauman kanssa sitä pihalle ihastelemaan. Sitten huomasin, että sateenkaaria oli kaksi päällekkäin. Aloimme sitä sitten yhdessä selvitellä, että mistä tämmöinen johtuu. Elikkä alempi ja kirkkaamman värinen on ns. pääsateenkaari ja se päällä oleva on heijastus (olikohan niin, että siinä on värit päinvastoin)on sivusateenkaari. Välissä oli näkyvissä ehkä aavistuksen verran tummempi alue, jota sanotaan Aleksanterinvyöksi.