Luonnon keskellä kaupungissa

Hei laikolaiset!

Tässä toissaviikonloppuna olin kotosalla ja lähdin koiran kanssa aamulenkille, ihan kaupungin lenkkipoluille!
Meillä on täällä keskustan (enkä tarkoita puoluetta!) väelle mukavat lenkkimaastot tuolla Vaskiluodon kupeessa. Kuitenkin ihan lähellä, itselläni on sinne vain kilometrin verran matkaa. Tätä Vaskiluodon metsää ei turhaan kutsuta "kaupungin keuhkoiksi", niin mahtavaa aarniometsää siellä on. Myös korkeuserot ovat huomattavat, toisaalla on märkää suoaluetta ja toisaalla korkeaa maastoa. Metsää kayttävät keskustan koulut liikuntatunnellaan: nytkin siellä oli jos jonkinlaista suunnistusrastia pururadan varrella.
- Kysymys on på svenska, mutta sen lienevät kaikki ymmärtävän: voin suositella muutamaa linkkiä niille, jotka vaihtoehtoisista lahjoista ovat kiinnostuneita:
www.toisenlainenlahja.fi on kirkon ulkomaanavun ylläpitämä nettikauppa josta voi ostaa hyvänmielen lahjoja mm. moskiittoverkkoja arfikkalaislapsille ja vaikka vuohen köyhälle perheelle. Hauskaa on, että vuohelle annetaan lahjan antajan nimi. Anoppini, joka täytti pyöreitä viime vuonna, sai tietää että Maj -niminen vuohi oli saanut uuden kodin Afrikassa, köyhästä perheestä!
Käykää jos kiinnostaa myös www.plan.fi , www.redcross.fi tai www.naistenpankki.fi sivuilla. On monta hauskaa tapaa auttaa ja lahjoittaa!

Vaskiluodon pururata on 3,6 km pitkä ja on siellä lyhyempikin 2.2 km pätkä, joten jokaiselle löytyy sopivaa lenkkiä. Ja koiranomistajalle ilon aihe: koirapuisto, jossa on mukavasti ihan pikkumetsä ja paljon puita.


Tässä meidän tiikeriboxerimme Poju intoa täynnä vapaana juoksemassa. Tällä kertaa ei samaan aikaan sattunut kavereita paikalle!
Koirapuistoja on Vaasassakin muutamia, mutta itse pidän juuri tästä puistosta juuri sen takia, että se on luonnontilassa. Ja jokaisen koiranomistajan vastuulla on se, että puisto pysyy puhtaana ja siistinä: kaikki jätökset roskikseen!






Tästä ruusunmarjasta on joku nälkäinen saanut vatsansa täyteen ja vieläpä aikamoisen C-vitamiinipaukun! Vielä näitä ruusunmarjoja on puistoissa aika paljon, mutta pakkasten alkaessa paukkua myös ravinto vähenee. Nyt on oiva aika aloittaa lintujen talviruokinta!













Tätä marjapuskaa kasvaa runsaasti keskustan kävelypoluilla, ja ainakin tilhet näistä kauniista marjoista pitävät. Ne kun tulevat isoina parvina, niin ei kauaa kestä kun oksat on kaluttu marjoista tyhjiksi. Juuri nyt ne vielä näyttävät mukavan punaisilta ja kutsuvilta!

Tällaisin cityterveisin tällä kertaa,

Merja

talkoohenkeä!

Me, jotka emme omista omaa pihaa tahi muuta pellon reunaa, voimme huokaista helpotuksesta. Rakot käsiin voi hankkia myös kaupungin järjestämillä haravointitalkoilla. Viime sunnuntaina ahkeroitiin Kaivopuistossa mehupalkalla. Tällaisia talkoita on varmasti muuallakin. Ilmaista treeniä, ulkoilmaa ja hyvä mieli. Vappuna on eri kivaa pikniköidä omin kätösin hoidetussa puistossa.

ps. allekirjoittanut ei voi kuitenkaan kutsua itseään haravointisankariksi...

-k-

Tiku ja Taku

Ihastelin yli tunnin keittiön ikkunasta kahden "pihaoravan" kisailua. Välillä Tiku ja Taku juoksivat toisiaan takaa, välillä haettiin sulassa sovussa aarteita lintulaudalta talvivarastoihin. Toinen oravista paiskoi häntäänsä mielenkiintoisesti sivulta sivulle, vähän kuin kissat kiukkuisena.

Kyllä suretti, kun iltapäivällä kotiin ajaessa meidän kohdallamme tiellä oli "tuore" oravanraato. Heti kävi mielessä, että onko jommankumman pihaoravan käynyt ohraisesti. Toivottavasti ei, kovin mielelläni seuraisin niitä jatkossakin.

Toisella lintulaudalla ruokaili tänään punaista hehkuva punatulkku. Harmittelin kovasti kameran puuttumista, sillä se oli todella kuvauksellinen lintulaudan reunalla keikkuessaan. Muutenkin pikkulinnut kuhisevat lintulaudoilla. Sopii niiden kuhistakin, sillä autotallissa on säkki poikineen auringonkukansiemeniä.

-Leena

Te joutsenet, palatkaa ensi keväänä!

Heissan teille kaikille!

Tämä kesäinen kuva on meilläpäin viihtyvästä kyhmyjoutsen perheestä. Kuva on kesältä: poikaset pieniä untuvikkoja vielä...tulee mieleen satu "rumasta ankanpoikasesta"!
Nämä kyhmyjoutsenet tuntee kyhmystä nokanvarressa. Ne ovat myös kookkaampia kuin laulujoutsenet. Kuvassakin huomaat uroksen vahvan kaulan ja napakan katseen kohti minua kun kuvaan. Nämä kauniit linnut osaavat pitää puolensa ja ovat agressiivisia, jos sille päälle sattuvat tai kokevat olonsa uhatuiksi. Jotkut ihmiset niitä syöttävät kuin pullasorsia ikään, mutta sitä ei kannata tehdä, sillä ne tottuvat helpon ruoan saantiin ja tulevat itse hakemaan "sapuskaa" jopa porstuasta asti, ja ovat vihaisia jos ruokaa ei heti ole tarjolla! Ja turhaa niitä on syöttää, koska luonto on täynnä niille paljon sopivampaa ravintoa!
Tässä muutama viikko sitten ajelimme tihkusateessa perjantai-iltapäivällä saaristoon mökillemme. Vastaan tuli laulujoutsenperhe, äiti, isä ja kuusi poikasta.
- Vene seis, otan muutaman kuvan! Huusian miehelleni, jolla tietysti oli kiire mökkiä lämmitämään, mutta tietää näistä meidän Yllinjutuista ja arvasi, että paras nyt vaan on pysähtyä ja antaa Laikolaisen kuvata...
Siinä uivat edesämme ja lauloivatkin, kunnes sitten lentoon lähtivät. Vaikka poikaset näyttivät vielä harmailta "poikasilta" olivat ne lentoon lähtiessään jo aikuisen linnun kokoisia ja siivissä oli paljon valkeaa sulkapeitettä.

Myöhemmin viikolla luin lehdestä, että suuria laulujoutsenparvia oli kansoittanut järviä ja lahdelmia Etelä-Suomessa. Ne olivat muuttomatkalla pohjoisesta etelään. Joutsenten myötä on ihan pakko tunnustaa, että vuodenaika on vaihtumassa, niinkuin Eino Leino runossaan "Lapin kesä"toivoo, niin toivon minäkin: tulkaa tänne kesäisin tänne tehkää pesä, kun lähdette syksyn tullen etelään, ma pyydän:palatkaa keväällä!

Näin minäkin toivon,

syksyn tunnelmissa Merja

Tällaisissa

Syksyn puuhia

Aloitin tänään haravointipuuhat. Haavoissa on vielä täysi lehti, keltainen tosin, mutta saimme sentään rapsuteltua pudonneet pihlajan ja koivun lehdet kompostiin. Huomisellekin jäi haravointihommia, mutta näin hyvällä ilmalla se on silkkaa nautintoa.

Olen lähes kuukauden ajan pitänyt huolen, että pihapiirin lintumökeissä on auringonkukan siemeniä. Kaikilla kolmella mökillä on käynyt uskomaton kuhina. Tiaiset ovat hyödyntäneet "helpporuokaa" ja varmasti pistäneet muistiin ruokapaikan talvea varten. Kun seurailin tänään pikkulintujen ruokailupuuhia, huomasin, että Fedja-kissamme oli aivan yhtä innokas tarkkailija. En usko Fedjan saavan terveistä linnuista saalista, sillä se kulkee edelleen kilikello kaulassa. Hiirten saalistamisessa kellosta ei ole haittaa - olemme nauraneet, että kissa lähinnä soittelee peltohiirille kuolinkelloja. Saalista se nimittäin saa ja runsaasti.

Kukkapenkit on raivattu talvea varten, mutta kuistin kukkalaatikoita en ole hennonut vielä tyhjentää. Pelargoniat kukkivat edelleen komeasti ja muratti valuu lähes maahan saakka. Ei ole ollut kiirettä istutella callunoita - jäävätkö sitten kokonaan istuttamatta. Pihakalusteet pitäisi varmaan huomenna kuskailla kellariin kevättä odottamaan. Antti ei vielä anna koota trampoliinia pois, mutta jos ensi viikolla tulee räntää niin eiköhän tramppahyppelytkin ala olla tältä kaudelta ohi.

Pirkanmaan ruskaterveisin,

Leena

Tervehdys kaikille täältä saaristosta!
Tänään olemme tehneet saunaklapeja porukalla. Tarkoitus oli kaataa vain pystyyn kuivunut kelo, mutta eipäs se ollutkaan niin helppoa...kelo jäikin roikkumaan suureen tiheäoksaiseen kuuseen napakasti. Eipä auttanut muutakuin kaataa sekin, muuta mahdollisuutta ei ollut. No, jokainen joka on kaatanut vuosikymmeniä kasvaneen kuusen tietää miten paljon hommia on jälkisiivouksessa! Oksia oli satoja ja paksuimmat niistä käsivarren (miehen!) paksuisia ja täynnää naavaa.
Tuli mieleen, että ei ole ihme, että orvat rakentavat näihin puihin pesänsä, niin tiheää oli kasvusto oksissa. "Kas kuusen latvassa oksien alla on pesä pienoinen oravalla..."

Poikieni sahatessa julman paksua runkoa huomasimme, että tuholaiset olivat vallanneet puunrungon ja luultavasti puu olisi pikkuhiljaa kaatunut syysmyrskyjen aikaan. Kuten yllä olevasta kuvasta näkyy, on tuhoa tehty systemaattisesti. Tämän puun iäksi laskin yli 60 vuotta.

Tässä näitä pikkutuholaisia, jotka isona populaationa saavat aikamoista tuhoa aikaan puun sisällä. Hevosmuurahainen eli aitohevosmuurahainen (Camponotus herculeanus) on suurin muurahaislaji Suomessa. Sen pituus vaihtelee 6 millimetristä viiteentoista. Tämä muurahaislaji saattaa vaurioittaa puutalojen rakenteita, mutta vauriot jäävät yleensä pariin hirsimetriin. Hevosmuurahaiset eivät syö puuta, mutta ne kaivavat siihen käytäviään. Nämä muurahaiset asuvat tavallisesti havupuiden sisällä (sekä elävien, että kuolleiden). (Wikipedia)

Hevosmuuraisten kuningatar on siivellinen ja huomattavasti isompi kuin työläiset. Siivekkäitä nousi puun rakosista useita. Olivat hieman pökerryksissä ja shokissa moottorisahan ja äkkikaatumisen johdosta. No, kait ne pian löytävät uuden kotipuun...

Tällaista luonnon ihmettelyä tällä kertaa!

Nautitaan syksystä!

terv.merja

Hei taas!

Tänä viikonloppuna kävimme makkaranpaistolla Isokosken laavulla täällä Kokkolassa. Isokoskella on pieni kosken tapainen, jossa on aikoinaan ollu voimalaitos. Alueella asustelee liito-oraviakin, mutta en nähnyt. Ainoat puusta puuhun menijät olivat pari sinitiaista, mutta nekin liian vikkeliä kuvattavaksi.



Pari hienoa hämähäkinseittiä tuli bongattua sillä aikaa, kun mies paisteli makkaroita. Hienoja lähinnä siksi, että niihin oli kertynyt niin valtava määrä vettä. Ei voi kuin ihmetellä tuota luonnon taidonnäytettä, että noin hento seitti kestää niin valtavan painon. Hämähäkki kutoo nylon-siimaakin kestävämmän seittinsä takaruumiin kehruurauhasissa. Seitti on valkuaisainetta, eikä liukene veteen ja kestää niin happoja kuin kovaa pakkastakin. Koska verkko toimii parhaiten uutena,hämähäkki kutoo joka päivä uuden verkon, urakka kestää noin 20 minuuttia. Jokaisella lajilla on omanlaisensa verkko, ei aavistustakaan kenelle tämä on mahtanut kuulua...
http://oppiminen.yle.fi/artikkeli?id=6386












En ole koskaan nähnyt tällaista jäkälää aiemmin. Kyseessä on pilkkunahkajäkälä, sitä kasvoi pienellä alueella ulkoilureitin varrella.


En tähän lopuksi malta olla kertomatta: laavulle sattui samaan aikaan yksi vanha tuttava, joka kertoi koskessa olleen ainakin vielä keväällä (ellei väärin muistanut) pystyssä poikki mennyt kanootin runko. Reissussa olivat olleet jotkin opettajat... jotka eivät olleet malttaneet kuunnella oppaan ohjeistuksia... Eihän vain liene olleet edelliset laikon liikunnan sivuaineopiskelijat??? Mikä se olikaan syynä, että sivuaineopiskelijoita ei enää viedä Perhonjoelle melomaan? ;D


Lokakuisin terveisin

Tarja L.