Hei ja terveiset Suomen länsirannikolta!
Täällä ollaan ihmetelty kaikenlaisia ötököitä, nämä kuitenkin maalla ja ilmassa liikkuvia, ei vedessä polskuttelevia, niinkuin Susannan hieman epämieluinen uimakaveri!
Saunan rappusilla istui aamuvarhaisella hoikkeliini siivekäs: en tunnistanut sitä "vaatimattomasta" hyönteiskirjastani, mutta ehkä se lienee tuttu jollekin toiselle? Värikäs peräpää pisti silmään ja ötökkä oli hidas käänteissään ja noin 3 cm pituinen. Mikä lie nimeltään ja liekö harvinainen?
Koiranputkessa mettä imevä vieras lienee kimalaiskuoriainen? Se on väreiltään kimalaista muistuttava, mutta muodoltaa enemmäm kuoriaisen mallinen. Kaunis siivekäs eikä kovin tuttu itselleni.
- Täytyy myöntää että hellekesästä johtuen(ko?) on kesäkukinnoissa ollut aikamoinen ruuhka. Kukissa on vieraillut jos jonkin näköistä ja kokoista ruokailijaa!
Mutta kovin mieluinen (tosin yleinen) ei ole tämä kolmas kaveri, joka oli ilmeisesti ollut jo muutaman (!) päivän koiramme vatsan iholle kiinnittyneenä. Iljettävän iso pullukka täynnä verta! Se irtosi huomattavan helposti ja lähti terhakkaana jatkamaan matkaansa. Voin kertoa että matka jäi juuri niin lyhyeksi kuin kuvaamiseen meni aikaa ja punkki pulleine vatsoineen on nyt autuaimmilla metsästysmailla.
- Miten pienenpienestä oranssin punaisesta punkista voikaan kasvaa noi iso ja lyijynharmaa pallukka? Täytyy olla aika joustava puku...
Kesää kameran kautta ihmetellen,
merja