Kotiseudun antia

Hei taas!

Teimme pitkästä aikaa vierailun kotipaikkakunnalleni Himangalle ja kävimme suvun mökkirannassa makkaraa paistamassa. Luonnollisestikaan kunnon laikolainen ei lepää edes sunnuntaina ja kamera olikin taas matkassa. Sieniä ennätin ikuistaa vain muutaman, ennen kuin innokkaat lapset olivat potkineet ne nurin ja katsoneet, mitä sieltä heltan alta löytyy. Poika esitteli pilleillä varustettua sientä ja totesi minulle asiantuntevasti, että sen voi syödä. Mistä lie sen oppinut, meillä kun ei koskaan syödä sieniä...

Ilta meni sitten niiden kuvattujen sienien nimiä etsiessä. Osoitteessa
http://sienet.luontonetti.com/fi/haku/haku2.htm
löytyy ilmeisesti aika kattava kuvasto sienistä (ja myös käävistä), mutta en silti onnistunut löytämään kuvaamilleni sienille nimiä, aivan aloittelija kun olen.



Tämä sieni on joko känsätuhkelo tai nuijakuukunen, eikä ihme ellen minä tunnista kumpi, koska jopa wikipedia toteaa niiden muistuttavan toisiaan. Molemmat kuuluvat kupusieniin, ovat pallomaisia ja piikikkäitä, nuijakuukunen tosin kasvaa huomattavasti kookkaammaksi (jopa 17cm) kuin känsätuhkelo (2-7cm). Tämä yksilö oli max. 7cm. Nuijakuukunen on kolmen tähden, känsätuhkelo kahden tähden ruokasieni, mutta vain nuoria yksilöitä voi syödä, vanhat menevät pilalle. Lisäksi ne täytyy valmistaa heti poimimisen jälkeen. Ja yksi mielenkiintoinen seikka (yäk!): kupusienet eivät sovellu munuaissairauksista kärsiville, sillä ne sisältävät ureaa...

http://www.luonnossa.com/Sienilajit/Nuijakuukunen/nuijakuukunen.html
http://www.luonnossa.com/Sienilajit/Kansatuhkelo/kansatuhkelo.html

Toisaalta mitäpä sitä ureaa pelkäämään. Wikipedian mukaan hygienia- ja kosmetiikkatuotteissa ureaa käytetään sitomaan vettä, jolloin ihon kosteus säilyy. Luultavasti purkin kyljessä ei kuitenkaan lue urea, vaan karbamidi tai karbonyylidiamidi.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Urea

Niin että ei muuta kuin omalle purkkihyllylle tarkistamaan, moniko meistä sivelee ureaa itseensä aamuin illoin... ;) No, eihän urea kuitenkaan toki ole aivan sama asia kuin virtsa, vaikka se kieltämättä ensinnä mieleeni tuleekin. Terveyskirjaston mukaan urea on valkuaisaineiden typpiaineenvaihdunnan lopputuote, jota elimistö ei pysty hyödyntämään, syntyy maksassa, siirtyy verestä virtsaan munuaisissa.
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=snk03122




Tämän sievän kukkasen luokittelin metsätähtimöksi. Toki se voi olla myös jokin muu tähtimö, kukinta-aika ei aivan ole oikea. Metsätähtimö kukkii nimittäin kesä-heinäkuussa. Jos joku haluaa tehdä tarkempaa lajinselvitystä, niin sivulla
http://www.luontoportti.com/suomi/fi/kukkakasvit/metsatahtimo
kerrotaan lisää tästä ja linkkien kautta pääsee käsiksi moneen muuhunkin kasvilajiin.





Kotimatkalla Kokkolaan taivaan väritys oli upein pitkään aikaan näkemistäni. Koko taivas oli väritetty mitä mahtavimmin värein. Luonnollisesti uteliaisuuteni pakotti minut etsimään tietoa siitä, miksi taivas on joskus näin upea, kun toisinaan siinä ei ole juuri muuta kuin sinistä ja vähän harmaata. Ilmatieteen laitos selittää iltaruskon syntyä seuraavasti:

"Iltaruskossa läntinen taivas värjäytyy punaiseksi koska auringon säteillä on pitkä matka niiden kulkiessa ilmakehän läpi ennen kuin ne osuvat katsojan silmiin. Ilmassa olevat molekyylit sirottavat auringon säteitä. Sironta on sitä voimakkaampaa, mitä lyhytaaltoisempaa säteily on. Illalla auringon valosta on sironnut enin osa lyhyistä aallonpituuksista pois ja jäljelle ovat jääneet vain pitkät eli punertavat sävyt.

Jos lisäksi läntisellä taivaalla on osaksi pilvistä auringon laskiessa taivaanrantaan, osa auringon säteistä valaisee punaisella valollaan pilvien alareunaa, ja taivas näyttää koostuvan punertavista pilvistä. Kun meidän leveysasteillamme sateet tulevat usein juuri lännestä, niin voimakas iltarusko saattaa viitata siihen, että uusi sadealue on tulossa lännestä."
http://ilmatieteenlaitos.fi/kysymyksia/index_8.html#19

Jos katsotte kuvaa tarkasti, huomaatte että pellon päällä leijailee vielä hienoista sumua. Wikipedian mukaan tällainen sumu on säteilysumua:

"Säteilysumu syntyy, kun maanpinta jäähtyy ulossäteilyn takia (esim. tyynenä selkeänä kesäyönä) ja jäähdyttää pinnanläheistä ilmakerrosta. Säteilysumuja syntyy etenkin loppukesän ja syksynkin selkeinä ja heikkotuulisina öinä. Säteilysumussa näkyvyys on yleensä 100–300 metriä. Sumukerroksen paksuus voi olla jopa alle metrin, silloin sitä kutsutaan pintasumuksi. Pieniä pintasumuhattaroita näkee usein peltoaukeilla."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Sumu

Niin että mielenkiinnolla odotan huomispäivää, millaisena se aukeaa: onko sadetta vai ei. Laikolaiselle se lienee aivan sama, päivä menee kuitenkin sisällä tietokoneen ääressä. Onneksi on sunnuntait, jolloin voi ulkoilla :)


tv. Tarja L.

Tiesitkö tämän tateista?

Tiesitkö tämän herkkutateista?

Tämä syksy on ollut mahtava sienisyksy. Harmi ettemme päässeet sään vuoksi sienimetsään Pentin kanssa. Olisi ollut mukava oppia "kädestä pitäen" tuntemaan muutama hyvä ruokasieni.Mutta kirjakaupasta saan varmasti hyvän ohjekirjan...

13.9 maanantaina sain lukea Vasabladetista sieniasintuntija Maj-Helen Köhlerin ohjeet siitä, miten tunnistaa parhaimman tatin muista.- Maj-Helen kertoi että herkkutatit ovat meidän hienoimpia ruokasieniä ja tänä syksynä niitä riittää, syynä lienevät lämmin kesä ja sateinen syksy. Niitä ei tarvitse esikäsitellä, vaan ne voi heittää suoraan pannulle!

Tatit viihtyvät parhaiten sekametsässä katajan ja mustikan seurassa, viihtyen puiden vierellä muttei puolukoiden seassa!Tatteja kannatta poimia silloin kun ne ovat nousseet kunnolla eli kasvaneet tarpeeksi. Kannatta kuitenkin kokeilla että tatin hattu on napakan kova, liian pehmeä hattu kertoo, että se on vanha eikä enää maukas.Tämä jo iäkäs sieniasiantuntija sanoo itse mieluiten paistavansa tatit voissa. Myös tattichipsit ovat herkullisia: leikkaa tatti ohuiksi siivuiksi ja kuivata ne!

- Hieman terveellisempiä kuin rasvaiset perunalastut...

Tiesitkö, että herkkutatti(myös kivitatiksi kutsuttu) on ruotsiksi Karljohan - svampen? Nimi on tullut siitä, että ruotsin kuningas Karl Johan rakasti tatteja. Italialaiset ovat myös innokkaita tattien syöjiä, viime vuonna Suomessa kerättiin myyntiin 354 tonnia tatteja myyntiin. Osa niistä lähti juuri Italiaan, siellä ymmärretään, kuinka suurta herkkua ne ovat!

No niin, tämä tateista tällä kertaa,ja täytyy myöntää, että se hyöty näistä syksyn sadepäivistä on, että sienet kasvavat metsissä sillä aikaa kun me ahkeroimme täällä Kokkolassa!

Viikonloppuna metsään siis...

t:Merja

Riisitunturin kansallispuisto

Hei kaikki,

Meillä oli sunnuntaina ensimmäinen hääpäivä, joten päätimme lähteä sen kunniaksi pienelle retkelle Riisitunturin kansallispuistoon, Posiolle. Riisitunturille täältä Rukalta on matkaa sellanen rontti 40 kilometriä, jos en hirveesti valehtele. Riisitunturin nimi oli sinänsä jo niin mielenkiintoinen, että oli pakko etsiä sille vastaus, joka löytyi www.luontoon.fi sivustolta. Tuo sivusto on muutenkin hyvä paikka, jos on lähössä vaeltaan tai retkeileen, sieltä löytyy paljon ja helposti tietoa Suomen kaikista 35 kansallispuistosta (tietoa vaikka luokkaretkeä varten!).

Riisitunturi on annettu kaksi selitystä: Vanhoissa kartoissa nimi on muotoa ”Riistunturi”, mikä viittaa saamelaisperäiseen sanaan ”riis”, joka tarkoittaa heinää. Toisen teorian mukaan nimi tulee liekokasveista, joiden itiöpölyä on käytetty riisitaudin hoitoon kansanlääkinnässä.

Matkan varrella oli puissa hämmästyttävän paljon naavaa, joka on herkkiä ilmansaasteille, joten Riisitunturilla ollaan puhtaan ilman kanssa tekemisessä. En ollut nähnyt noin paljon naavaa koskaan aiemmin. Environment.fi sivuston mukaan naava on yleisnimitys jäkäliin luettavaksi useita läheisiä lajeja käsittävälle lajiryhmälle. Naavat ovat rakenteeltaan jäkäliä, eli sienen ja levän yhteenliittymiä, joita sanotaan symbiooseiksi.

Reitin varrella oli myös tälläinen kuvassa näkyvä kuusi, jota kutsutaan Tapion pöydäksi. Se on latvaton kuusi, joka kasvaa leveyttä pituuden sijaan. Ymmärtääkseni Tapion pöytä syntyy esim. kuusen menettäessä nuorena latvansa, joille ei syystä tai toisesta enää voi muodostua uutta latvaa.

Riisitunturilta avautuu upeat maisemat yli Kitkajärvien ja metsien. Riiisitunturin alue on miltei kokonaan 300 metriä merenpinnan yläpuolella.

Riisitunturin kansallispuisto on osa laajaa Euraasian mantereen pohjoisosaa kiertävää taigametsää. Riisitunturin kansallispuisto on tunturipaljakka, jonka rinteitä ympäröivät rinnesuot ja löytyy tunturista ikkunalampikin.

Matkalla bongasimme myös kuukkelin ja kuuleman mukaan pajulintu tavataan Riisitunturin metsissä ja huipuilla elää avomaalle sopeutuneita lajeja kuten niittykirvinen. Matkalla oli myös kaarnikkaa eli variksenmarjaa ja kuvassa olevaa riekonmarjaa.

Illan päätteeksi kävimme Tolvan kylässä Korpihilla nimisessä vanhassa kyläkoulussa, jossa toimii kahvila, joka valmistaa salaisella reseptillään alkoholitonta kuusenkerkkä kuohuviiniä. Kuusenkerkkä on kuusen nuori verso.

Kruunupyyn montuilla

No niin, nyt en välitä miten päin kuvat ovat, pääasia että tulivat mukaan! Kävimme tänään täällä Kokkolassa Kruunupyyn montuilla lasten kanssa pienellä retkellä. Samalla tuli poimittua puoli ämpäriä puolukoita, ne varmaan riittävätkin meille. Kamera oli mukana ja tuli näpittyä myös kuvia.

Samalla reissulla kävimme katsomassa hiekkamonttujen rinteessä olevia törmäpääskyjen pesiä. Sellaisiksi olen ne määritellyt, mitäpä muuta ne voisivat olla, törmäpääskyhän kaivaa pesänsä nimenomaan tällaisiin hiekkamonttujen seinämiin ja kaipaa asuinalueelleen myös vettä, koska sen pääravinto on vedessä kuoriutuvat hyönteiset. Tosin pesiä oli muistikuvani mukaan vielä vuosi sitten moninkertainen määrä, nyt niitä oli vain noin 20m pituudelta. Montuilta on ilmeisesti ajettu hiekkaa viimeisen vuoden aikana ja pesät ovat tuhoutuneet. Nämäkin saattoivat olla jo edellisvuodelta tai sitäkin vanhempia. Asukkeja niissä ei ollut, törmäpääsky muuttaa muille maille vierahille jo elokuun alusta lähtien. Jos kiinnostaa lisätieto törmäpääskyistä, niin sivulle http://www.birdlife.fi/suojelu/lajit/tormapaasky.shtml

Kuu oli tuohon aikaan illasta vielä lähellä horisonttia ja näytti siitä syystä noin suurelta. Se on siis optinen harha, näin sanovat minua viisaammat tähtitieteen harrastajat ja mikä minä olen heitä epäilemään ;) http://www.lakeudenursa.fi/faq/61-miksi-kuu-naeyttaeae-suurelta-ollessaan-laehellae-horisonttia.html

Cumulus- eli kumpupilvet kuvattiin siitä yksinkertaisesta syystä, että näyttivät hienolta. Kumpupilvi kuuluu alapilviin ja jos jotakuta kiinnostaa lukea pilvistä enemmän tai etsiä näille pilville vielä tarkempaa nimitystä, osoitteessa http://fi.wikipedia.org/wiki/Pilvi löytyy tosi paljon tietoa. Niin paljon, etten edes tiennyt pilviä voitavan luokitella noin moneen eri alaluokkaan ;)

Tein muuten saman huomion puolukoiden suhteen kuin Outikin, oudossa paikassa olivat: parhaat puolukat kasvoivat aika märässä, melkein sammalen piilottamana, kuivissa rinteissä oli vain kitukasvuisia yksilöitä. Tai sitten joku toinen oli ehtinyt poimia niiden kuivien rinteiden paremmat marjat pois. Eihän mahdettu olla samoilla marja-apajilla Outin kanssa? ;)

tv. Tarja L.

Miss' ois marjaa

Olen asunut viimeiset yksitoista vuotta samassa paikassa ja miettinyt lähimetsien marjapaikkojen sijaintia, sekä niiden muuttumista. Ensinnäkin olen etsiskellyt sopivia paikkoja mututuntumalla eli lähinnä lapsuuden muistikuvien perusteella. Jostain syystä olen ajatellut, että mustikat löytyvät kuusimetsistä ja puolukat mäntykankailta. Loistavat marjamaat ovat jääneet löytymättä - keskinkertaisiin olen tyytynyt. Ehkäpä tämän tekstin otsikkona oleva linkki auttaa minua tulevaisuudessa oikeansorttisiin metsiin...

Tämänpäiväinen puolukkareissu oli poikkeava. Mieheni bongasi loistavan puolukkapaikan sellaisesta paikasta, johon minä en olisi kovin äkkiä edes astellut. Jätettyämme automme mehtätien sivuun lähdimme tallaamaan eri suuntiin. Puolukkaa oli harvassa ja alkuun tulikin enemmän sienestäjän kuin marjastajan olo. Harpoin kuivahkossa mäntymetsässä ja ihmettelin, kun puolukkaa ei löytynyt edes valoisilta metsän reunamilta tien läheltä tai hakkuuaukean reunalta. Melkoisen askelmäärän jälkeen poimuri oli vasta puolillaan marjaa. Punaisen seassa oli paljon mustikkaakin. Mustikka oli tosin jo menettänyt makeuttansa - yöpakkasetko purreet?!? Jossain vaiheessa puhelin pirahti ja mies kutsui tulemaan luokseen tien toiselle puolelle hyvin nuoreen mäntytaimikkoon. Siellä olisi kuulemma marjaa ämpärin täytteeksi. Epäillen kompuroin harvennetun männikön läpi hyvin nuoreen metsänosaan. Yllätyksekseni tuolla heinäisen aluskasvillisuuden seassa oli julman paljon puolukkaa eikä mennyt kauaa kun vaatimattomuudessamme ottamamme yksi sanko oli jo täynnä. Pakko oli poimia poimuritkin ääriään myöten täyteen, mutta vielä jäi tuolle pienelle alueelle ainakin toinen sankollinen marjaa ensi viikolla haettavaksi. Paikkaa tuskin huomaa kukaan - niin outo se heinikkoisuudessaan oli.

Olen huomannut, että marjojen esiintyminen vaihtelee eri asioiden tähden esim. alkukesän säiden mukaan. Jos on alavilla mailla hallaa kukinta-aikaan, niin on marjapaikat siellä lujassa. Valoisilta etelärinteiltä marjaa löytyy usein melko varmasti. Vaikuttavinta marjojen esiintymiseen on oman huomioni mukaan metsän valoisuus. Marjojen esiintymispaikat vaihtelevat myös metsien kierron mukana. Kymmenen vuotta sitten löytämäni upea puolukkapaikka ei viimevuosina ole ollut järin runsassatoinen, mutta toisaalta sen vieressä olevalta kankaalta on viimeisinä parina vuotena tullut mukavasti mustikkaa. Vielä kymmenen vuotta sitten väitin, että lähimetsistämme löytyy oikeastaan vain puolukkaa - nyt on päinvastoin.

Marjapaikoista voisi pohdiskella enempikin, mutta nyt on mentävä tarkastamaan, jäikö hiuspohjaan sittenkin vielä yksi hirvikärpänen... :-/

Outi

Syksybongailua

Hola Taivalsaaren pihapiiristä. Mitä siivoamiselta olen ehtinyt, olen bongaillut syksyn saapumista Siivikkalaan. Tulee se, väistämättä, vaikka mittarissa oli eilen +20 ja tuuleskeli yllättävän lämpöisesti. Lakanapyykki kuivui ulkona niin raikkaaksi.

Perjantaiaamuna bongasimme lähipellolla kettuemon kahden poikasen kanssa. Pesue oli aika kaukana, mutta tarkasti tiirailemalla pystyi näkemään, että ketut olivat tuuheaturkkisia ja hyvässä lihassa. Jänispaistia on ollut tarjolla, sillä niitäkin olemme nähneet paljon lähimaastossa.

Eilen ja tänään bongailin kurkiauroja ja kuulostelin niiden töräyttelyjä. Harrinniemen hömötiaisena oleminen aktivoi laittamaan lintulaudoille ruokaa. Sen tein tänään ja nyt kolme syöttöpaikkaa houkuttelee tulevan talven vierailijoita ensi käynneille ja painamaan paikan mieleensä. Kissalla on onneksi tiuku kaulassa, joten se ei kyllä onnistu yllättämään lintulaudalla ruokailijoita. Kesällä pihapiirissä on asustanut pari oravaa ja taatusti nekin alkavat hamstraamaan auringonkukan siemeniä talvivarastoihinsa. Niille voisi tuoda vähän pähkinöitä.

Kukkapenkeissä komeamaksaruohot ovat vaihtaneet väriä ja punotus syvenee päivä päivältä. Samettikukat ja kesäpäivänhatut jatkavat täyttä kukintaansa. En malttanut vaihtaa kuistin kukkalaatikohin vielä callunoita, kun pelargoniat ja muratit olivat edelleen täydessä terässä. Katsotaan viikko kerrallaan.

Tänään, sateisen tuhnuisena ja vähän tuulisempanakin päivänä koivut ovat innostuneet pudottamaan lehtiään. Vielä on ihan turha tarttua haravaan. Ruohoa leikataan useamman kerran ennen talven tuloa ja samalla vaivalla menee kerääjään ensimmäiset pudonneet lehdetkin.

Ilta kului takkatulen loimussa ja tuikkuja sytytellessä. Mukava syysfiilis!

Närhen puvusta se kaunis sulka!!

No, löytyihän pyhäpuvun sulalle omistaja!

Tutkaillessani Lasse J. Laineen "Suomalaista lintuopasta" löytyi kuva närhistä, jonka puvussa todellakin on sinimusta raitaisia sulkia.

- Ja viisastuin lisää: metsässä kuljeskellessani ihmettelin, mikä krääkkijä lauma siellä oikein oleili...Närhilauma se olikin!

Korvissa vain soi, kun linnut (aluksi en edes ollut varma olivatko ne lintuja?!) kraakkuivat ilkeästi...Lintukirjassa sanotaan että närhi on piilossa pesimäaikanaan loppukeväällä ja kesällä metsien kätköissä. Vasta syksyllä se tulee esille alkaessaan kerätä talvivarastoja. Se viihtyy kaikenlaisissa metsiköissä, nimenomaan syrjäseuduilla. Se varastoi mm. tammenterhoja, ja niitähän tuolla meidän metsässä riittää! Se syö myös linnunmunia -poikasia, hyönteisiä, jyviä, siemen ja hedelmiä sekä ravintojätteitä.

Sen ääni on ruma ja käheä rääkäisy "Krääh", mutta se on myös taitava matkija. ja matkii mm. kanahaukan soidinhuutoa ja harakan ääniä.

Näin selvisi tämäkin asia, mukava juttu!

t.Merja

Syksyn on ihanaa aikaa!

Hei kaikki blogilaiset,
ja syksyn raikkaat terveiset Vaasan saariston värejä hehkuvasta metsästä!

Tarkoitus oli kuvat kauniin syysaamun valossa lahoavaa ja mätänevää luontoa, mutta kotiin tullessani huomasin, että monet kuvista olivatkin niin tummia, ettei niistä juuri selvää saanut. Valoa ei ollut riittävästi varjossa ja metsän tummuus yllätti. No, jotain kaunista sentään tallentui kameralle,niin että voin niitä teillekin esitellä!

Yllä silmiini osunut pienen pieni sulka, joka pisti silmään lahonneen koivunrungon vieressä. Se on niin kauniin sini-mustaraitainen. Se on vain noin 4 cm pitkä eli pikkulinnun pyhäpuvusta se on lähtöisin. Olisikohan kirjosiepon puvusta?

Mättäällä kukkinut karhunsammal viihtyy kosteissa ja varjoisissa paikoissa muodostaen patjamaisia mättäitä. Paikka, jossa ne täällä meidän saarella kasvavat, on sellaista hirvialuetta, oikein silmissäni näen kuinka mukavaa hirvillä ja vasoilla on pötkötellä luonnon omalla pehmeällä patjalla! Mikäs siinä on ollessa...ainakin ennen kuin jahtiporukka saapuu paikalle....

Tämä oravanmarjan lehti kimmelsi aamukasteessa ja on mielestäni hyvä esimerkki siitä, kuinka vihreä väri syksyn tullen katoaa ja koko kasvi häviää pikkuhiljaa takaisin "äiti Maan" poveen. Osa lehdistä oli lähen läpinäkyviä.Oravanmarja on muuten (koko kasvi) myrkyllinen!

Kun oikein tarkkaan katsot, niin huomaat että olen kuvannut kesän viimeisiä korentoja!

Ja tässäkin näet luontokappaleen...nimittäin Lumbricus terrestrisin, joka on noin 10-25 (!) cm pitkä, elää multavassa maassa napapiirille asti. Nousee usein sateen jälkeen maan pintaan. Syömällä lahoavia kasvijätteitä se ja muut lierot ovat hyviä mullanmuodostajia!

Tämä Kalle Kastemato löytyi päivävarjon jalan alta!

tervesin Merja (varpuSPARVen mamma)

Harrbådan metsästä pannulle

Talitiainen on tarkka lintu. Eilen hän vainusi oman ruokansa sijaan kourallisen kanttarelleja, Hyvä Pike! Samalla saimme hyvän esimerkin, miten talitiaisesta voi hetkessä muuttua sienitieteilijäksi.

Sienet päätyivät paistinpannulleni ja herättivät heti paljon pähkäilemisen aiheita. Pannu ei kostunut sienten paistuessa yhtään. Taitaapi olla aika kuiva tämä Kokkolan maaperä?

Elban luontopolulla

No niin, kolmas kerta toden sanoo - niin ainakin jotkut väittää - joten yritän nyt kolmannen kerran kirjoittaa blogin tunnustaen puutteelliset tvt-taitoni ja en yritäkään saada enempää kuin yhden kuvan liitetyksi tähän.

Teimme lasten kanssa retken Elban luontopolulle viikko takaperin ja sieltä olisin hieman näkymiä jakanut valokuvien muodossa, mutta niiden liittämisessä on ongelmia, heittävät mokomat mihin sattuu tekstissä ja katoavatkin välillä. Joka tapauksessa: totesin jälleen kerran, että vie lapsi luontoon eikä tarvitse kuunnella, ettei ole mitään tekemistä. Touhua riittää varmasti. Viisivuotias touhupekkamme tosin sai tuta, kuinka terävä voikaan olla kaislan (järviruokon) lehti: viilsi peukalon halki niin että veri tippui vain. Mutta vauhtia se ei haitannut, laastarin puuttuessa keittiöpaperia peukalon ympäri ja menoksi.

Luontopolun alkupäässä sai arvata, paljonko ulkona on lämmintä. Arvaus meni pieleen kahdella asteella, oikea lämpötila oli 12 astetta, lisäksi pieni tuulenvire, oikein hyvä retki-ilma siis. Rummelön lintutornilla joimme kahvit ja ihailimme maisemia, kiikaria ei tosin ollut mukana, tyydyimme kameraan. Ja melkoiset oli bongattavatkin, ei siivekkäitä vaan pitkäkarvaisia lehmänkantturoita, tarkempaa rotua en tiedä. Lisäksi vielä lampaita. Luonnonmukaista laiduntamista, pitää ranta-alueen kunnossa, olettaisin.

Olihan siellä runsaasti lintujakin, mutta lintutornista asti otettuna kamerallamme sai kuvia ainoastaan riittävän lähellä olleista töyhtöhyypistä. Katsoin juuri, että teemme luontoretken tuolle samaiselle alueelle Pentin kanssa, kannattaa ottaa kiikari.

Paluumatkalla puheeksi tuli tatit ja etsimme sieniä, joissa olisi ollut pillit, mutta löysimme ainoastaan heltallisia sieniä. Tuon reissun jälkeen pojalla on ilmeisesti ollut asia mielessä, koska eilen hän ilmoitti minulle löytäneensä jostain sienen, jossa oli pillit. Luontokasvatusta tämäkin: nyt lapsi tietää, että sienen hatun alla voi olla jommat kummat :)


Tarja L.

Valoilmiö

Tänään meidän Liisa huomasi taivaalla upean näyn. Upean hehkuva sateenkaari. Mentiin koko lapsilauman kanssa sitä pihalle ihastelemaan. Sitten huomasin, että sateenkaaria oli kaksi päällekkäin. Aloimme sitä sitten yhdessä selvitellä, että mistä tämmöinen johtuu. Elikkä alempi ja kirkkaamman värinen on ns. pääsateenkaari ja se päällä oleva on heijastus (olikohan niin, että siinä on värit päinvastoin)on sivusateenkaari. Välissä oli näkyvissä ehkä aavistuksen verran tummempi alue, jota sanotaan Aleksanterinvyöksi.