Hei kaikki,
Meillä oli sunnuntaina ensimmäinen hääpäivä, joten päätimme lähteä sen kunniaksi pienelle retkelle Riisitunturin kansallispuistoon, Posiolle. Riisitunturille täältä Rukalta on matkaa sellanen rontti 40 kilometriä, jos en hirveesti valehtele. Riisitunturin nimi oli sinänsä jo niin mielenkiintoinen, että oli pakko etsiä sille vastaus, joka löytyi www.luontoon.fi sivustolta. Tuo sivusto on muutenkin hyvä paikka, jos on lähössä vaeltaan tai retkeileen, sieltä löytyy paljon ja helposti tietoa Suomen kaikista 35 kansallispuistosta (tietoa vaikka luokkaretkeä varten!).
Riisitunturi on annettu kaksi selitystä: Vanhoissa kartoissa nimi on muotoa ”Riistunturi”, mikä viittaa saamelaisperäiseen sanaan ”riis”, joka tarkoittaa heinää. Toisen teorian mukaan nimi tulee liekokasveista, joiden itiöpölyä on käytetty riisitaudin hoitoon kansanlääkinnässä.
Matkalla bongasimme myös kuukkelin ja kuuleman mukaan pajulintu tavataan Riisitunturin metsissä ja huipuilla elää avomaalle sopeutuneita lajeja kuten niittykirvinen. Matkalla oli myös kaarnikkaa eli variksenmarjaa ja kuvassa olevaa riekonmarjaa.
Illan päätteeksi kävimme Tolvan kylässä Korpihilla nimisessä vanhassa kyläkoulussa, jossa toimii kahvila, joka valmistaa salaisella reseptillään alkoholitonta kuusenkerkkä kuohuviiniä. Kuusenkerkkä on kuusen nuori verso.
Myöhästyneet onnittelut hääpäivän johdosta, Marleena! Upeita kuvia - kiitos niistä. Tuo nurkka Suomesta on itselle jäänyt vieraaksi. Karhunkierros on kyllä testattu, mutta muuten seutu on vierasta. Kiva saada tätä kautta tietoa ja jää kytemään halu päästä joskus paikan päälle.
VastaaPoista-Leena