Kohmeisena katselin valokuvakansioitani ja löysin ihania kesänlämpimiä puutarhakuvia. Janica kyseli alkukesästä meidän lempikasvejamme ja kuvia katsellessani löysin yhden oman suosikin, pionin. Istutin kolme pionia puutarhaani toissa syksynä ja tänä kesänä jokaisessa oli lähes 30 nuppua. Kun muistin leikata kuituneet kukinnot heti pois, uudet nuput saivat virtaa aueta ja näin saimme nauttia kukkaloistosta todella kauan.
En mielestäni ole mitenkään erityinen viherpeukalo, mutta ihmeesti olen saanut kahdeksassa vuodessa polvenkorkuista rikkaruohoa kasvavan pihan eri näköiseksi. Tänä keväänä tein varsinaisen myyrän työn ja nostin kaikki kukkapenkit ylös, latasin tukevat satsit hevosen lantaa ja uutta multaa penkkeihin ja istuttelin kasvit takaisin paikoilleen. Tulosta syntyi ja kasvustot ovat rehoittaneet ennennäkemättömällä volyymilla.
Alkukesästä tein suihkulähdealtaan ympärille uuden pätkän kukkapenkkiä ja istutin siihen kesäpäivänhattua. Muuten tutut kukat saivat olla entisillä paikoillaan. Juhannuksen jälkeen istutimme 3-metrisen vaahteran alapihalle ja eikös juuri sen jälkeen alkanut kuiva kausi. Ensi keväänä näen, onnistuiko istutus vai kuivuiko puu pystyyn armottomassa kelissä.
Nyt pitäisi ryhdistäytyä pihan syysvalmistelujen suhteen. Lannoitukset ovat kesken ja ruohoa pitäisi edelleen jaksaa leikata. Kohta alkaa lehtien haravointi. Mukavia ulkopuuhia, jos ilmat suosivat.
- Leena
Osaatko kertoa tuon valkean pionin lajiketta tarkemmin! Kaunis!
VastaaPoista