Heijastumia

Ihan pakko pieni muistiinpano kirjoittaa eilisiltaisesta retkestämme lähimetsän retkeilypaikalle. Kun liikkuu pienten lasten kanssa, on mahdotonta kokea sitä hiljaisuutta, josta eilen nautin suunnattomasti. Olin liikkeellä vain rakkaimpani eli aviomieheni kanssa. Hän kaikesta puheliaisuudestaan huolimatta osaa joskus olla hiljaakin. ;)

Ilma oli todella tyven ja se tuntui iholla lempeän leppoiselta. Peilityyntä lammenpintaa rikkoivat vain vesimittareiden liikkeistä syntyvät pienen pienet renkaat. En olisi ihan heti arvannut, että miettisin fysiikaalisia ilmiöitä keskellä metsää. Tyyni lammenpinta pisti miettimään heijastumista. Oli mielenkiintoista katsella veden pintaa "eri syvyyksiltä". Vesimittareiden renkaat ja veden pintaa kauniisti rytmittävät vesikasvien (laji jäi tällä kertaa määrittelemättä) lehdet olivat kaunista katseltavaa, mutta entäs sitten kun tarkensi katseensa katsomaan veden pinnan "läpi" kauas sen heijastamaan taivaaseen. Sepä vasta oli rauhoittavaa! Tuli mieleeni aivan vasta Leif Wedoen "Miksi pilvet eivät putoa?"-kirjasta lukemani teksti, jossa neuvottiin, kuinka peilin kautta otettavista valokuvista saa tarkkapiirteisiä. (Kirja antaa "luonnollisia selityksiä arkipäivän ilmiöille".) Kameran objektiivi tarkentuu sille etäisyydelle, missä sen tarkennuspiste kohtaa ensimmäisen pinnan ja peiliä kuvatessa se tarkentuu peilin pintaan. Jos siis otat kuvan peilin kautta ja kamerasi on kymmenen sentin etäisyydellä, mutta kuvattava kohde metrin päässä peilistä, kamera tarkentaa kymmenen sentin päähän vaikka kuvattavaa kohdetta pitäisi tarkastella kahden metrin ja kymmenensentin etäisyydeltä. Mielenkiintoista! Lammen pintaan palatakseni jäin miettimään, onko tuo luonnollisen syvyysvaikutelman toistaminen mahdollista kuvataiteen keinoin. Digitaalisesti tuotetut 3D-kuvat voisivat toteuttaa tuon, mutta olisiko se mahdollista käsin...?!?

Rantaheinikon kahinaa ihmettelin kunnes silmiini osui sudenkorento. Ihmeellisiä nuokin otukset, joista tietoni olivat hyvin heikonlaiset ja ala-asteen sudenkorento dokumenttiin pohjautuva. Jotain sieltä oli todenperäistäkin jäänyt mieleen, kuten vuosia kestävä elinvaihe veden alla. Maanpinnalla sudenkorentojen ikä vaihtelee tunneista kuukausiin. Hmmm... Ihmiset äkkiä ajattelemme, että ne syntyvät vasta kuoriuduttuaan ja lentoon lähdettyä. Ne kuitenkin elävät täyttä elämää petoina vedenkin alla. Sudenkorennot ovat aina viehättäneet minua ja ilahduin löytäessäni suomalaisen sudenkorentoseuran. Tiedä vaikka joskus niukan opiskelijatalouden ohitettuani innostuisin liittymään seuraan ja tämä blogimerkintäni muistuttakoon minua siitä. :)

Marjoista on vielä sanottava pari sanaa. Näimme retkeilypaikan ympäristössä viidenlaisia syötäviä marjoja: joulukkaa, variksenmarjaa, mustikkaa, puolukkaa ja muurainta. Viimeisestä emme tosin tehneet yhtään marjahvaintoja vaikka suolammen reuna oli täynnä kasvin lehtiä. Puolukka alkoi jo punertaa ja sinimustat marjat olivat kaikki aivan poimintakelpoisia.

Eläinhavaintoja noiden vesimittareiden ja sudenkorentojen lisäksi tein lähinnä linnuista. Korkealta puusta lentoon lammen toiselta reunalta lähtenyt isokokoinen lintu saattoi lentoasentonsa perusteella olla sepelkyyhky. Suon läheisellä vanhahkolla hakkuuaukealla olen tavannut niitä aiemminkin, joten olettamukseni on vahva. Kotiapäin pyöräillessäni kiinnitin huomiota ojanpientareen pusikoista lentämään lehahtelevaan pikkulintuun. Se lensi aina hetken matkan päähän edellemme ja pysähtyi taas kunnes jälleen lehahti edellemme. Iltayön hämärässä sen väritystä oli vaikea erottaa hiekkatietä vasten, mutta olettaisin sen olleen pajulintu. Tässä vaiheessa haluaisin jostain kunnollisen lintuoppaan - harmi, etten ostanut sitä lintu-cd:tä, jota ihailin luontokeskuksessa vieraillessamme.

Minusta tuntuu, että olen tämän yllin myötä alkanut ajatella aivan yksinkertaisten arkipäivän ihmettelyiden merkityksen ja aivan lähiympäristönikin merkityksen. Ja seuraavaan retkeen!

Outi