Lapin reissu

Olen aina vain haaveillut matkaavani Suomen Lappiin. Nyt päätimme toteuttaa haaveen ja käydä pienellä tutustumisreissulla. Ensi kerralla viivymme kauemmin! Perheen rutiinien lomassa Lapin reissulla osui silmään monia mukavia luontohuomioita, joita sieltä läksimme hakemaankin. Matkassamme oli myös niin pikkuista väkeä, että kunnon vaeltamiset tms. jätettiin suosiolla toiselle kertaa. Ikävä kyllä käsillä oli niin paljon muuta pideltävää, että kaikesta ei tullut otettua kuvia. Jokunen kuva hieman sieltä täältä tuli räpsäistyä ja tässä hieman antia niidenkin myötä.

Aivan aluksi minun on mainittava ja talletettava muistiin näin kirjoittamalla se ihmeellisen ihana asia kuin luontokeskukset. Suomi on "täynnä" kovin mielenkiintoisia luontokeskuksia, joihin kannattaa tutustua esim. www.luontoon.fi sivuston kautta. Näissä viipyminen on täysin maksutonta ja niiden anti voi olla jopa huikea. Olen muistini mukaan vain kerran aiemmin poikennut suomalaiseen luontokeskukseen jossain Kuusamon liepeillä. Tämän kertainen tuttavuuteni, Koilliskairan luontokeskus, tarjosi upouuden dokumenttifilmin Urho Kekkosen kansallispuiston elämästä - matkailusta ja arjesta. Mukaansa tempaava filmi toi esille niin retkeilyn saloja kuin alueen elinkeinoa, poronhoitoa ja luontotutkimusta. Luontokeskuksen pysyvä näyttely oli mielenkiintoinen mm. täytettyine eläimineen ja niiden ääninäytteineen. Pienoismalli entisajan peuranpyydystämisestä oli vaikuttava. Vaihtuva näyttely kertoi maamme petolinnustosta, mutta siihen en valitettavasti ehtinyt perehtyä. Puolisoni ja tyttäreni kehuivat sitä loistavaksi. Luontokeskukset ovat oivallisia kohteita lastenkin kanssa matkustavalle. Niiden läheisyydessä kiertää yleensä helppokulkuisia ja lyhyitä retkeilyreittejä, joista mekin selvisimme kiertämän kolmen kilometrin Koppelo-lenkin.



Tuon reitin varrella nautin yhdestä maailman kauneimmista sävelistä: puron solinasta. (kts. lasteni kuvaama video) Olipa mukava myös maistaa tuota lähteestä tulevaa vettä: pehmeää ja aromikasta ;) Lapsille oli kokemus kauhaista vettä purosta ja hörpätä sitä suoraan suuhun. Jokin jäi mieltäni kaihertamaan: mitä kaikkea näkisikään, jos kulkisi läpi kansallispuiston aina rajaseudulla sijaitsevalle Korvatunturille. Minä teen sen vielä!

Maisemat Lapissa ovat sellaiset, että ne täytyy saada nähdä ja kokea toistekin. Näin lämpimänä ja kosteana kesänä ne kuulemma olivat ehkä tavallista rehevämmät. Silti niissä oli jotain minun mielenmaisemaanikin sopivaa. Saariselältä Ivaloon kulkeva tien reunamilla olevat karut tunturit siellä täällä kasvavine minimittaisine vaivaiskoivuineen viehättivät. Olen aina pitänyt kauas näkemisestä. En niinkään veden yli vaan maata pitkin. Pohjanmaalla olen nauttinut latomeristä, mutta minua on häirinnyt ihmisen jälki maastossa. Karuilla tuntureilla oli mahdollista katsoa hyvin kauas luonnontilaista luontoa ihaillen. Seuraavan kerran haluan kulkea tien Inarista Kittilään Pokan kautta. Kuulin, että siellä ympäröivä luonto olisi vieläkin kauniimpaa!

Pysähdyimme tavallisesti jokien rannoille. Minulla on jokia kohtaan hyvin kunnioittava suhde. Olen kasvanut järven rannalla eikä niissä seisova vesi pelota. Virtaavan veden maata muovaava ja sen mukaansa tempaava voima tekevät minut nöyräksi. Pidän uimataitoa erittäin tärkeänä kansalaistaitona ja olen vahvasti sitä mieltä, että veden kanssa ei ole leikkimistä. Tarkistin huolellisesti pysähtymispaikkojemme rannat ja olin ehkä vähän vauhkokin siitä, missä paikoissa lapsilla oli lupa liikkua. Sodankylän Sattasessa ranta oli matala ja siellä koin ensimmäisen maisemakokemukseni: tyyni joenpoukama ja horisontissa kohoavat vaarat/tunturit. Siinä maisemassa lepäsi mieli.



Ivalojoen leirintäalueella lähiranta oli hurjan syvä. Laiturin päässä oli jo neljä metriä syvää. Onneksi kävelymatkan päässä oli joenpoukama, jossa matalaa riitti. Asuntovaunussamme käytiin iltasella alakouluikäisten poikien kanssa hyvin mielenkiintoista keskustelua jokiuomien muodostumisesta. Innostuivatpa pojat piirtelemään paperille erilaisia skenaarioita luonnollisista muodostumista ja ihmisten vaikutuksista.

Tuolla Ivalojoella mietimme sitä, mitä ihmisen sopii luonnossa tehdä ja mitä ei. Yksi pohdinnan aiheuttaja oli joelle ilmestynyt vesikrossaaja. Kyllä osaa moottorikelkasta kuulua törkeän kova ääni, kun sillä huristellaa pitkin jokea! Toisaalta näky oli jännittävä. Luontoa voi kuluttaa kovin monella tavalla. Vaeltaminenkin kuluttaa sitä etenkin ihmismassojen innostuessa siitä. Inarissa kiipesimme Karhunpesäkivelle ja mietimme, oliko sinne rakennetut sadat porrasaskelmat markkinamiesten vai vihreähattuisten idea. Joka tapauksessa matkailu on alueen elinkeino ja luontokohteita ympäröivät luonto pysyy hyvänä, jos ihmiset ohjataan käyttämään yhtä ja samaa polkua.



Asuinpaikkamme läheisyydessä Kokkolassa on Karhupesäkivet ja lapsia ihmetytti, miksi meidän piti lähteä sellaista katsomaan monen sadan kilometrin päähän. Inarin pesäkivi on mielenkiintoinen kohde. Se on suuri siirtolohkare, jonka sisällä on suuri onkalo, joka on ymmärtääkseni muodostunut hiidenkirnujen tapaan. Siirtolohkare seisoi rinteessä niin päin, että sen alareunan ali kontaten pääsi puikahtamaan kiven sisään. Olihan se jännää! :D



Reissumme oli liian lyhyt, mistä kertoo se, ettemme ehtineet saada yhtään kalaa. Unohdimme alkeelliset kalastusvehkeemme kotiin ja ostimme matkalta yhden onkivavan. Paluureissulla jossain Porttipahdan ja Lokan tekojärviä yhdistävän joen varrella pysähdyimme iltapalalle ja nakkasimme siiman veteen. Yksikään kala ei napannut, mutta paikalta poistumassa ollut pariskunta antoivat lapsillemme kalastamansa ahvenet. He aikoivat nauttia nappaamansa hauen iltapalakseen. :) Nostan olematonta hattuani poikani kolmosluokan opettajalle, sillä hän oli opettanut poikaani niin, että tämä opasti minua ahvenen preparoimisessa. Itse hän ei tohtinut kalaan tarttua, mutta neuvoa osasi. Viidesluokkalainen tyttäreni heitti kaikki iljetysajatuksensa jokeen ja tarttui ahvenesta ja preparoi toisen kalan äitinsä mallin mukaan. Täytyypä tarkistaa jossain vaiheessa, kuinka oikeaoppisesti asian hoidimme, mutta väliäkö sillä oikeastaan, kun ahvenet on isän maustamana ja paistamana herkuteltu!



Pari eläinkuvaakin tuli napattua. Lapset nappasivat porosta lähikuvan - tämän lähemmäksi ei poro antanut tulla.



Ja Tankavaaran kultakylän saluunan lampussa kyhjötti ymmärtääkseni tiltaltti.



Kiitänkin jälleen suunnattomasti www.luontoportti.net sivustoa. Se on auttanut minua tämän tiltaltin ja monen muunkin lajin tunnistamisessa, kuten Sattasen varressa kuvatun huopaohdakkeen tunnistamisessa:

terv. Outi

P.S. Kahdeksanhenkisen perheen karavaanarielämän tunnelmista kertonee viisimetrisessä asuntovaunussa nelivuotiaan valittava kommentti kaikkien muiden tuhistessa unten mailla: "Mä en haluu nukkua yksin..."