Elokuinen sieniretki Rukalla (tatit, rouskut ja haperot)

Lueskelin eilen tätä blogia ja täytyy sanoa, et aivan mielettömiä juttuja tänne on kirjoteltu ja miten hienoja kuvia! Ajattelin nyt tuoda oman korteni kekoon sienillä. Kuvassa olevat Koivunpunikkitatit löytyivät eilen meidän kotipihasta. Aloittelevan sienestäjän on hyvä aloittaa vaikkapa juuri tatteja keräämällä niiden helpon tunnistettavuuden johdosta. Helpoiten tatit tunnistaa lakin alapinnalla olevasta pillikerroksesta, josssa itiöt syntyvät. Usein tatit kasvavat jonkun puulajin seuralaisena, joka esiintyy myös tatin nimessä.

Punikkitatit ovat suurikokoisia, oranssin- tai ruskeanpunaisia tatteja, joilla paksun jalan pinnassa on mustaa nukkatupsua. Punikit kannattaakin kerätä pienikokoisina, koska isot ovat yleensä jo toukkaisia ja madon syömiä. Yök. Punikkitatteja löytyy koko Suomen alueelta, yleensä mänty- ja koivumetsistä. Punikkitatit ovat oikein maukkaita ruokasieniä,kunhan muistaa kypsentää huolella. Käsittelyvaiheessa sienen väri usein muuttuu mustaksi, mikä ei kyllä makua muuta. Viereisessä kuvassa on Männynpunikkitatti, jonka lakki on tummenpi kuin Koivunpunikkitatin. Punikkitatteja on noin 10 erilaista, mutta täällä Rukalla tapaa oikeastaan vaan männyn-sekä koivunpunikkitatteja. Molemmat ovat 2 tähden sieniä, joka tarkoittaa hyvää ruokasientä!

Kuvassa näkyy tattien pillikerros lakin alapuolelta. Tämä pillikerros on useimmiten pehmeä ja paksu. Pillistön väri on kullekin lajille ominainen. Punikkitatteilla pillien suuaukot ovat pienet ja jopa samettisen pehmeät.

Voitatti on usein keskikokoinen, lyhytjalkainen, satoisa ja maukas ruokasieni. Voitattikin on 2 tähden ruokasieni. Voitatin lakki on puolipallomainen, vaalean-tai tummanruskea. Paksumainen pintakelmu irtoo helposti. Pintakelmu on todellakin nimensä mukaan voimainen, josta lika ei meinaa sieniharjalla lähteä millään pois. Pillistöä (lakin alapuolella) peittaa valkoinen, kalvomainen suojus, joka sienen kasvaessa repeää ja jää renkaaksi jalan yläosaan. Voitatti esiintyy usein mäntyjen lähellä, polkujen ja teiden reunoilla. Esiintymäpaikat ovat aika samanlaiset kun keväisillä korvasienillä.

Vasemmalla kuvassa on kangastatti, joka esiintyy laajalti ympäri Suomea. Se on 2 tähden ruokasieni. Parhaimmillaan kangastatti on pienenä, jolloin se ei ole vielä toukkainen. Kangastatti on paksu ja tukeva. Sen lakki on kupera, kellanruskea. Pillikerros on vihertävän ruskea, kosketellessa ja sientä käsitellessä se muuttuu siniseksi. Jalka on kellanruskea, tasapaksu ja sileä.

Rouskut ovat yleisiä metsäsieniä, jotka muodostavat sienijuuria eri puiden kanssa. Niille kaikille yhteinen ominaisuus on helposti murtuva malto. Malton leikkuupinnoilta tihkuu matiaisnestettä. Kuvassa oikealla kangasrousku, jota esiintyy täällä Rukalla todella paljon. Kangasrousku on pieni piparkakun ruskea sieni. Sen lakki on usein kupera tai laakea. Lakin pinta on sileä ja kuiva ja lakin keskellä on terävä nipukka, jonka tuntee sormella. Kangasrouskun jalka on ontto. Kangasrouskuja tulee ryöpätä eli keittää ruunsaassa vedessä 10 minuuttia ennen käyttöä ja huuhdella huolella. Rouskuista saa erinomaisia suolasieniä. Meillä niitä on jääkaapissa yksi astiallinen talvea varten.

Vasemmalla kuvassa on haaparouskuja, jotka ovat 3 tähden sieniä, eli herkullisia ruokasieniä, kunhan muistaa ryöpätä sienet n. 5 minuuttia runsaassa vedessä ennen käyttöä. Valitettavasti haaparouskua ei täältä meiltäpäin hirveästi löydy. Haaparouskun lakki on violetinharmaa, sen malto on paksua ja valkoista kuten kangasrouskullakin. Haaparouskun jalka on myös ontto.

Haperot ovat sukua rouskuille ja nimensä mukaan rakenteeltaan hauraita, helposti murtuvia. Haperoilla ei ole maitiaisnestettä kuten rouskuilla. Isohapero on kookos ja kirkkaanpunainen sieni. Lakin punainen pintakelmu haalistuu helposti sadesäällä, kuten alla olevassa kuvassa näkyy. Sen muut tuntomerkit ovat valkoiset heltat, pitkä valkoinen jalka. Isohapero kasvaa kangasmetsissä. Isohapero on 3 tähden herkullinen ruokasieni ja sopii hyvin esimerkiksi pitsaan ja se onkin valittu vuonna 2009 vuoden sieneksi!

Keltahapero on myös 3 tähden herkullinen ruokasieni, joka elää kosteissa varjoisissa metsiköissä, jossa se on helppo bongata. Sateen jälkeen se pomssataan esiin, ja nuorena sen lakki on kupera. Lakki on keltainen, vanhemmiten se haalistuu, heltat ja jalka ovat valkoiset. Tämäkin sieni kannattaa poimia nuorena, muuten toukat on yleensä jo käyneet asialla.

Joskus rauhallisella sieniretkellä voi metsässä kohdata kantavan nisäkkään, jonka tuntomerkit ovat tiukka ärisevä ääni, hidas lähes lyllertävä liikkuminen, pyylevä keskirunko, raskas tuhina ja suuri eksymisvaara tai harhailu jos jää ilman lajitovereitaan. Usein kuitenkin vaaraton, jos

ruokitaan säännöllisesti.

Kukas se siellä meidän talon kulmalla jo odotteli kun saavuille kotiin.. Manu valmisti rouskuista suolasieniä. Eli aluksi ryöppäsi sienet ja sen jälkeen laittoi vuoroin sieniä ja suolaa astiaan, jossa puristimella sienet painetaan tiiviiseen ja säilytetään jääkaapissa. Suolasienistä voi talven aikana valmistaa ihanaa sienisalaattia (sipulia ja smetanaa/creme fraichee) nam. Tatit paistettiin ja pakastettiin. Haperot paistettiin ja tehtiin sienipitsaa!!