Luonto on vallan villintynyt Ylöjärven leveyksillä. Äitienpäivän sateet ja helatorstaina alkanut helle on saanut lehtipuiden lehdet pullistelemaan. Rentukka kukkii ja ei mene kuin hetki ja voikukat valtaavat koko kylänraitin.
Aamuisella postinhakureissulla linnuilla oli aivan mahdoton konsertti käynnissä: äänekkäimpänä (kuten Laajalahden reissullakin) tietysti peipot.
Oman pihan herääjiä ovat raparperi, vuohenjuuri, vuorenkilpi, kevätlinnunsilmä, sini- ja valkovuokot, kaikki sipulikukat, pikkusydän, esikot ja kaunokainen (siinäkin siis jo kukkia). Myöhemmin kesällä kukkivat perennatkin ovat puskeneet vartta ja lehtiä esiin todella terhakkaasti. Pihatöiden teko tähän aikaan vuodesta on kuin löytöretkellä olisi.
Pihaprojekti jatkuu hevosenlannan ja mullaan kärräämisellä. Lihasvoima kasvaa kuin entisaikaan DDR:n urheilijoilla dopingin avulla.
14.5.2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ylöjärven kesä on varmaan ripauksen Kokkolaa edellä. Vuohenjuuri on hyvässä nupussa, mutta ainoita kukkijoita pihallamme ovat idänsinililjat ja krookukset. Kevään herääminen on ihanaa aikaa, puissa on paikoin aivan hienoinen viherrys ja nurmikossa samaten. Linnut livertelevät kilpaa naapurin painepesurin kanssa, joten se siitä lintujen äänien tarkkailusta :(
VastaaPoistaTosin variksen ääni on niin selvä, että sen minäkin erotan ;)
tv. Tarja L.