Pienryhmämme ”Serpentiini” kiinnostui kauppakeskus Chydenian palvelutarjonnasta ja käytöstä sateisena maanantaipäivänä. Yksi ryhmämme jäsen asuu Kokkolassa, joten kauppakeskus oli hänelle tuttu. Kolmelle muulle jäsenelle kauppakeskus on vieraampi. He tiesivät, että keskuksessa on paljon kauppoja, parkkihalli, kahviloita ja erikoisliikkeitä.
Halusimme tutkia, miten viikonpäivä ja sateinen ilma vaikuttavat kauppakeskuksen kävijämäärään. Meitä kiinnosti myös kartoittaa, mitä palveluja kauppakeskuksessa on. Esitämme hypoteesinamme, että kauppakeskuksessa on hiljaista sään ja viikonpäivän vuoksi. Uskomme myös, että kaupallisten palveluiden lisäksi siellä on paljon muutakin.
Etsimme vastauksia tutkimusongelmaamme havainnoimalla kauppakeskusympäristöä. Teemme kymmenen minuutin laskennan kauppakeskukseen tulijoista (parkkihalli, kävelykadun puoleinen pääovi, alaovi ja länsiovi) sukupuolen mukaan. Käymme läpi kauppakeskuksessa olevat liikkeet kauppakeskuskartan ja näköhavainnoinnin. Tarkkailemme myös kauppakeskuksen äänimaisemaa.
Tarkkailuajankohtana (13.27-13.37) kauppakeskukseen tuli 74 ihmistä, joista naisia oli 54 ja miehiä 20.

Kauppakeskus paljastui todelliseksi ketjuliikkeiden paratiisiksi: yhtä lukuun ottamatta kaikki liikkeet olivat valtakunnallisia tai maailmanlaajuisia ketjuja. Sen perusteella kauppakeskuksiin hakeutuu ketjut, joiden tunnettuus on hyvä. Se, että Chydeniasta ei löytynyt yksityisen kampaamoliikkeen ja työvoimatoimiston lisäksi muuta yksityistä tai pienempimuotoista palvelutarjontaa selittyy ehkä kauppakeskuksen vuokratasolla ja vapaana olevien tilojen koolla. Kauppakeskuksen äänimaisema vaihteli tarkkailupaikkojen välillä. Pääsisäänkäynnin läheinen aula oli kaikkein meluisin. Taustamusiikki ja liukuportaiden tasainen hurina peittivät alleen lähes kaikki muut äänet. Pohjakerroksessa ja yläkerroksen Claes Olssonilla oli riittävän hiljaista, että pystyimme tarkkailutilanteessa rekisteröimään hyvinkin erilaisia ääniä.
Haastattelimme kolmen liikkeen myyjää ja kysyimme heiltä sateisen maanantain vaikutusta asiakkaiden määrään. Silmälasiliikkeessä oli ollut tavallisen vilkas maanantainen aamupäivä, mutta edeltävän viikon hellesäällä oli kuulemma ollut hiljaista. Sekatavara- ja sisustusliikkeissä oli aamupäivän ajan ollut tavanomaista hiljaisempaa. Näiden liikkeiden myyjät puolestaan kommentoivat, että hellesäällä kauppa kävi vilkkaasti, ihmiset olivat iloisia ja ostivat kerralla paljon enemmän.
Teimme tutkimuksestamme seuraavia johtopäätöksiä: säätila ja viikonpäivä vaikuttavat eri liikkeiden asiakas- ja ostovilkkauteen eri tavalla; kauppakeskuksen palvelutarjonta koostuu pääasiassa kaupallisista liikkeistä ja muita palveluita on yllättävän vähän.
Tutkimuksemme ja johtopäätöksemme eivät ole kovin luotettavia, koska otoksemme on todella pieni. Luotettavuus paranisi, jos tekisimme samat laskennalliset tutkimukset useina päivinä peräkkäin. Olisi myös mahdollista tutkia vain maanantaipäiviä, mutta valita säätilaltaan erilaisia päiviä tutkimukseen. Silloin voisimme selvittää, mikä on esimerkiksi sade- ja hellepäivän asiakasmäärän ero.
Saamamme tieto auttaa meitä oman ostokäyttäytymisen muokkaamisessa. Jos haluaa välttää ruuhkia kaupoissa, kannattaa käydä ostoksilla maanantaiaamupäivisin. Haastatteluista saamiemme tietojen perusteella tuhlaaminen ja aurinkoinen ilma käyvät käsi kädessä. Jos haluaa välttää turhaa rahanmenoa, ei kannata mennä kauppaan aurinkoisena päivänä.
Tutkimuksemme aikana syntyi uusia tutkimusongelmia, joihin mahdollisesti haluaisimme saada vastauksia. Onko kauppakeskusten melu ohjailtu niin, että ihmisten puhetta ei kuule lyhyenkään matkan päähän? Käytetäänkö taustamelun ohjaamista/suuntaamista tähän tarkoitukseen?
Saitpa, Outi, hyvin tallennettua äänimaisemaa Chydeniasta. Siitä tuli oikein hyvä lisä tähän meidän raporttiimme.
VastaaPoistaJaa-a, minkälaisen äänisaasteen keskellä me elämmekään?
VastaaPoistaNiinkuin jo tuolla kahvilassa istuessamme oli puhettakin, niin voi vain arvailla kuinka paljon kahvila yms. työntekijät jaksavat kuunnella radiota yms. ääntä kotiin tultuaan?
No, kaikkeen tietenkin tottuu ja jotkut jopa ihailevat metelinsietokykyä, siis ne joilta se lähes tyystin puutuu...
terv.
nim. kokemusta on :)
Hienoa, että saitte tämän tänne tehtyä ja monipuolisesti. Tämä versio riittää ja erikseen Opelixiin ei tarvitse tehdä vaikka siellä nyt niin ohjeistetaan!
VastaaPoista