16.6.2010

Siili pihalla


No niin, tietokoneen käyttötaidot ovat olemattomat, mutta kirjoitushalua riittää, pääasia että kuvat näkyvät jollain tavoin ;)

Pihallamme vieraili siili, kuten kuvista näkyy. Ja tietenkään sitä ei olisi saanut ottaa kiinni, mutta kun pojan kaveri kerta oli sen napannut (miten se on edes mahdollista???), niin pitihän siitä kuva ottaa. Ja sen verran huonoa siili-herra, tai -rouva, siitä tykkäsi, että oli aivan turha yrittää tarjota ruokaa sen jälkeen. Suuttunut siili makoili jonkin aikaa ja pyyhälsi sitten tiehensä ruokatarjouksesta piittaamatta. Vai liekö vika tarjotussa ruoassa? En ole koskaan kuullutkaan, että niille voi tarjota kananmunaa, mutta näin pojat tiesivät, enkä väittänyt vastaan, koska en tiedä syövätkö siilit sellaista...


Sitten kuva kummajaisesta, jonka bongasi 5-vuotiaamme: yhdessä kukassa onkin kaksi kukkaa. En ole koskaan nähnyt tällaista, osaako joku selittää, mistä tällainen mutaatio johtuu? Vaikka minä en ole nähnyt, niin ei kuitenkaan liene ainoa laatuaan.

tv: Tarja L.

4 kommenttia:

  1. Kun olimme lapsia niin meidän pihalla vieraili useana kesänä siilipariskunta. Isäni ruokki niitä varsinkin loppukesästä. Hän tarjoili niille pullaa ja maitoa :D

    VastaaPoista
  2. Voi, tulipa mieleeni ihana kokemus kerran kouluajoilta. Naapuriluokan ope oli saanut koulunpihalta siilin kiinni ja se vieraili myös meidän luokassa. Siilillä taisi olla flunssa, kun sillä pääsi aivastus ;)

    Sitten toinen siilijuttu Oulun opiskeluajoiltani. Otimme ystäväni kanssa siilin kiinni ( Voi siili rukkaa). Toimme sen parvekkeellemme ja laitoimme sen pahvilaatikkoon ja syötimme sille makkaroita ja vettä. Siili söi ja söi kunnes ilta tuli ja se laittoi nukkumaan. Aamulla kun heräsin, menin heti katsomaan suhosta, mutta se oli hävinnyt! Emme koskaan ymmärtäneet minne suhonen lähti. Ei kai siilit osaa kiivetä parvekeenreunaapitkin ylös ja sit köpötellä vain pois? Arvelimme, että jokin lintu olisi yllättänyt suhosen yöunilta, kun se oli pehmeäpuoli ylöspäin...

    Sitten vielä yksi hyvä juttu! Viime syksynä kun olimme kävelyllä mieheni kanssa, hän yhtäkkiä tuumasi: kato siilenkuori!
    Tienreunassa oli vain siilin piikkitakki eli sisus oli hävinyt vai mitenkä sen nyt voisi kertoa. Mieheni sanoi hyvin siilenkuori!
    Outoja nuo siilet =)

    VastaaPoista
  3. Ai niin ja vielä yksi siilijuttu!

    Kumpi oikein?
    a) siilin
    b) siilen

    Siilijutut ovat kivoja =) Osais vain kirjoittaa ne oikein...

    VastaaPoista
  4. Eräs työkaverini kertoi viime vuonna, että heidän takapihallaan on siili pariskunta. Heillä on tapana laittaa iltaisin koiran kuivamuonaa eli napuja ruuaksi ja kovasti kuulemma näyttää kelpaavan.Eli koiran napuja ostamaan kaikki siilien ystävät.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.