8.6.2010

Kotipihan kuulumisia

Viime viikonloppuna huomasin jälleen, miten kesä on edennyt omassa puutarhassa. Sateisista päivistä johtuen kukaan ei ollut leikannut ruohoa poissaollessani, joten se oli kasvaa kohahtanut täysin ylipitkäksi. Leikkaaminen oli tällä kertaa oikea suururakka.

Hallanvaarasta huolimatta istutin kaikki kesäkukkien taimet maahan. Nyt kaikki kukkapenkit ovat rehevöitymistä vaille valmiita. Ei mene kuin muutamia viikkoja ja puutarhan ilme on taas aivan erilainen. Vähän lempeää sadetta ja lisää lämpöisiä päiviä - muuta ei tarvita.

Pionit ovat kasvaneet pituutta aivan valtavasti ja nuppuja on valtavasti. Kamera suihkii lähiaikoina melkoisesti. Jo nyt olisin voinut kuvata rhodojani, sillä täysi kukinta on käsillä aivan pian. Näyttää olevan enemmän sääntö kuin poikkeus, että joka toinen vuosi tulee loistava kukinta ja joka toinen vuosi rhodot hieman himmailevat. Tänä vuonna kukoistetaan.

Pensasmustikat ovat aivan täynnä kukkia. Ensimmäisinä vuosina satoa tuli niukasti, mutta parina viime vuotena mustikat ovat kotiutuneet happamaan metsänreunuspaikkaansa rhodojen rinnalle erittäin hyvin. Satoa tulee valtavasti ja mustikat ovat hurjan kokoisia. Toki metsämustikan maku on se aidon mustikan maku, mutta kyllä näitäkin marjoja syö mielellään (ja käyttää kakkujen ja jälkiruokien koristeena, ovat sen verran komeita).

Marjapensaani ovat sen verran kitukasvuisen oloisia, että taidan tänä vuonna kaivaa ne kaikki ylös ja korvata pylvästuijilla. Sillä tavalla saamme alapihalle vähän lisää suojaa (sekä näkösuojaa että tuulen suojaa). Täytyy sitten miettiä, mihin pihan nurkkaan istuttaisin muutaman uuden marjapensaan alun vähän paremmalla onnella.

Kurjet ovat taas pysähdelleet alapellolle lepäilemään. Uljasta katsottavaa. Lauantaina vähän ennen puolta yötä näimme ketun hiippailevan alapihalla. Koon perusteella kyse oli aika nuoresta ketusta. Taisi haistella rusakoiden jälkiä, koska niitäkin on edelleen näkynyt pihalla tekemässä "välipalainventaariota".

1 kommentti:

  1. Heippa! Oletko sinä pensasmustikoiden asiantuntija?Ostin mökillemme viime syksynä kymmenen pensasmustikan tainta. Nyt armas mieheni oli käynyt niittämässä ja trimmeröimässä viidakoksi kasvaneen pihamme ja kappas- mustikatoli vedetty maan tasalle. Nousevatkohan ne enää sieltä?

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.