Hei taas!
Talvi tulee kovaa vauhtia ja innostuin bongailemaan tänään, millaisia lintuja lintulaudallamme vierailee niiden harakoiden lisäksi, jotka onnistuvat varastamaan pikkutipeille laitetut talipallot harva se päivä. Kallista lystiä, tuo harakoiden ruokkiminen. Mieheni jo hieman paranteli tuota puukäsitöissä tekemääni talipallojen pidikettä laittamalla pallojen läpi kulkemaan jonkun rautalangan tapaisen, nyt verkko säilyy kyllä, mutta sisukset katoavat silti alta aikayksikön...
Talitinttejä ja sinitiaisia asustaa meillä ilmeisesti runsain mitoin, niin paljon niitä ruokintapaikkojen ympärillä pyörii. Varsinkin sinitiaiset olivat niin vikkeliä, että kuvaa en ehtinyt yhdestäkään saamaan, kun paikkaa jo vaihdettiin. Tulipa elävästi mieleen syksyn Harrbådan opetuskerta, jolloin olimme itse tiaisia etsimässä ruokaa varpushaukan saalistaessa. Ei siis ihme, että ovat vikkeliä pieniä lintuja ;)
Lintulaudalla vieraili tänään kokonaisen parven voimin (ainakin siltä tuntui) myös pikkuvarpunen. Pikkuvarpusen tunnistaa tavallisesta varpusesta paitsi koon, myös poskien mustan laikun perusteella.
Tämän yksilön olen tunnistavinani viherpeipoksi. Osa viherpeipois
Tänä kesänä tein havainnon, että píhapiirimme männyssä joko asustaa tai ainakin vierailee hyvin usein orava. Se oli liikkeellä tänäänkin, mutta kameran objektiivilla ei niin kauas saanut hyviä kuvia ja jos olisin mennyt ulos, ei oravaa enää olisi kuitenkaan ollut lähimaillakaan. Sen sijaan fasaani kiehtoi minua sen verran, että lupasin pojalle 50 senttiä, jos hän saa napatuksi minulle hyvän kuvan ja saihan hän. Fasaani ei kylläkään ole mikään harvinaisuus meillä päin, viime vuonna yhdellä kertaa pihallamme oli muistaankseni kahdeksan yksilöä. Tänään istui kuitenkin vain yksi ainoa aidan päällä.
Sitten oli vielä tämä yksi tuttavuus, jonka nimesimme yksinkertaisesti "jöötiksi", koska se oli niin iso. Kuva on huono, mutta parempaakaan en saanut, kun se jo lensi pois. Mieheni on nähnyt sen kerran aiemmin ja silloinkin yksinään nauttimassa marja-aronian satoa, joka ei ole kelvannut yhdellekään muulle linnulle vielä tähän mennessä. Yritin tutkia lintukirjojani, mistä linnusta on
tv. Tarja L.
Hei Tarja ja kiitos ihanista kuvista, joita katsellessa tulee niin ikävä saaristoon ja omia tirppanoita tiirailemaan!
VastaaPoistaSinullapa on tuo omatekemä komea talipallotalo, minä ostin "clas ohlssonilta"(lempiputiikkini) sellaiset metalliset hökötykset, joihin oravat eivät niin helposti pääse käsiksi, eivätkä isot variksetkaan, niihin mahtuu kolme talipalloa sisään.
- Hetken siis tipuille pureskeltavaa. Olen varautunut huolehtimaan tipuistani nytkin kun en itse pääse saareen: naapurin eläkkeellä oleva merimies täyttää lintulaudat ja talipalloautomaatit meidän poissaollessamme. On mukavaa tietää että tirppanoilla sapuskaa löytyy kun pakkaset alkavat paukkua! Vaikka toki saaristoon taas pääsee hyvin lintuja syöttämään kun jäät tulevat. Kuulaita pakkassäitä odottelen, lumisade ja tuisku voivat tulla se jälkeen!
Kuvat olivat todella hienoja ja kyllä kannattaa käyttää lapsityövoimaa, varsinkin kun tämä omaa noin hyvän kamerasilmän! Terveiset pojalle!
Fasaaneja meilläkin päin on, vaan en ole saaressa niitä nähnyt. Jotkut niitä oikein istuttavat maillensa ja sitten metsästävät ja pataan pistävät. Herkullista ekoruokaa, pääsisipä joskus maistamaan.
Ja pääsisipä taas pian luontoa itsekin kuvaamaan...
terv.merja
Hei Tarja,
VastaaPoistameillä marja-aroniat ovat häipyneet tilhien suihin ja närhillekin on maistunut.
Outi
Toi aroniassa oleva lintu on rastas, mutta mikä niin vaikea sanoa yhden kuvan perusteella. Olisiko sinulla muita niin vois yrittää. Mustarastas on hyvä arvaus räkättirastas olis toine todennäköinen...
VastaaPoistaUudestaan kunkatson niin mustarastas. Nyt olisi pienetkin lisämuistiinpanot arvotkaat täydentämään kuvausta!
VastaaPoistaNiin ja viherpeippohan se kuvassa. Pikkuvarpuset on myös kivoja tuttavuuksia...
VastaaPoista